Meillä kaikilla on jonkinlainen idealisoitu kuva kaksintaistelusta, mutta minkälainen kulttuurinen koodisto löytyy varsinaisten kaksintaisteluiden taustalta? Pyrin vastaamaan muun muassa tähän kysymykseen kirjassani The duel in early modern England: civility, politeness and honour (Cambridge University Press, 2003).

Kunniakaksintaistelulla oli tietenkin keskiaikaiset juuret, mutta se kehittyi varsinaisesti uuden ajan Euroopassa, ensin renessanssiajan Italiassa, josta se levisi muualle Eurooppaan. Kaksintaistelu oli osa uuden ajan kohteliaisuuskulttuuria. Kuten muuan englantilainen humanisti kirjoitti pitkän Italiassa oleskelunsa jälkeen 1540-luvun lopulla: italialaiset ovat kaikkein kohteliaimpia mutta myös kaikkein tarkimpia kunniastaan ja siten valmiita pienestäkin loukkauksesta haastamaan kenet tahansa taisteluun. Kaksintaistelun puolustajat siis katsoivat, että tapa oli välttämätön kohteliaisuuden ylläpitämiseksi. Kun herrasmies oli valmis uhraamaan henkensä julkisen maineensa vuoksi, tapakulttuuri oli kaksintaistelun kannattajien mukaan saavuttanut korkeimman mahdollisimman tason.

Kaksintaistelun lukuisat vastustajat pitivät tapaa syntisenä, kauhistuttavana ja naurettavana. Kun tapa vihdoin hävisi 1800- ja 1900-luvun alun kuluessa, taustalla ei ollut mikään erityinen kaupallisten arvojen nousu, kuten on usein väitetty, vaan muutokset kohteliaisuus- ja sivilisaatiokoodistoissa.