Poliitikkona Marjatta Väänänen muistetaan kotihoidon tuen puolestapuhujana. Hän kertoo saaneensa idean niin kutsutusta ”äidinpalkasta” jo 1950-luvulla ollessaan itse kotona ja freelancerina kolmen pienen lapsen kanssa. 1950- ja 1960-luvuilla päiväkoteja oli vielä vähän ja ne oli tarkoitettu vain pahimpaan tarpeeseen. Kaikki merkit kuitenkin viittasivat niiden yleistymiseen, jolloin äidillä olisi parempi mahdollisuus käydä ansiotyössä. Päiväkotimalli oli erityisesti poliittisen vasemmiston suosiossa.

Väänänen kuitenkin koki, ettei systeemi ollut oikeudenmukainen. Yhteiskunta tuki vain niitä perheitä, jotka käyttivät kunnallista päivähoitoa, mutta äitien itse antama hoito ei saanut vastaavaa tunnustusta, vaikka alan asiantuntijat yleisesti korostivat, että lasten kasvattaminen kotona noin kolme ensimmäistä ikävuotta oli lapsen kehityksen kannalta parasta. Lasten hankkiminen oli tässä tilanteessa yhteiskunnan kannalta kannattavaa, mutta yksityistaloudellisesti ei. Väänäsen mielestään paras ratkaisu olisi äitien sosiaaliturvan parantaminen sekä niin kutsuttu äidinpalkka, jonka nimi myöhemmin muuttui kotihoidontueksi.

Väänästä syytettiin kotihoidontukiasiassa halusta sitoa kaikki pienten lasten äidit kotiin, mutta hän itse huomauttaa, että ajoi alusta asti mallia, jossa kotihoidontukea vastaanottava perhe saa itse päättää, käyttääkö rahat lasten päiväkoti- vai kotihoitoon. Hänen mukaansa tällä tavalla taattaisiin ihmisten valinnanvapaus: Naiset voisivat oman valintansa mukaan keskittyä uraansa tai viettää kotivuosia lastensa kanssa. Asiasta käytiin kiivasta debattia pitkään, kunnes laki kotihoidontuesta vihdoin säädettiin vuonna 1985.

Lähteet:
Korpela, Salla. Väänänen, Marjatta. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 7.10.2015.
Sievänen-Allen, Ritva & Bélinki, Karmela. Suomalaisia vaikuttajanaisia. Kohti vuotta 2000. Werner Söderström Osakeyhtiö. Juva 1998.
Väänänen, Marjatta. Suoraan eestä Suomenmaan. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu 1996.