Takaisin

Marja-Leena Sorjonen

Marja-Leena Sorjonen
8.8.1956, Valtimo

Filosofian kandidaatti 1985 (suomen kieli), Helsingin yliopisto
Filosofian tohtori 1997 (Applied Linguistics), University of California at Los Angeles (UCLA)

Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa tutkimuksen huippuyksikön johtaja 2012–, Helsingin yliopisto ja Suomen Akatemia
Suomen kielen professori 2010–, Helsingin yliopisto
Puhutun suomen kielen professori 2007–2009, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Erikoistutkija 1999–2006, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Yliassistentti 1997–1998, Helsingin yliopisto
Assistentti 1995–1997, Helsingin yliopisto
Vastuullinen tutkija 1993–1996, Alkoholitutkimussäätiö
Suomen kielen dosentti 1998, Helsingin yliopisto

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Tutkimusteemat:
Kielellinen vuorovaikutus; vuorovaikutus ja kielioppi; kielellinen vaihtelu; vuorovaikutus institutionaalisissa tilanteissa; multimodaalinen vuorovaikutus

Palkinnot ja erityissaavutukset
2015 Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki
1997 August Ahlqvistin, Yrjö Wichmannin, Kai Donnerin ja Artturi Kanniston rahastojen väitöskirjapalkinto

Kuva: Sasa Tkalcan
Teksti: Marja-Leena Sorjonen (Kaija Hartikainen, toim.)

Vuorovaikutuksen kielen monet polut

Kiinnostus johonkin tutkimusaiheeseen saa usein alkunsa vaivihkaa. 1980-luvun puolivälissä litteroin eli siirsin kirjoitusasuun miesryhmien keskusteluja professori Auli Hakulisen  tutkimusavustajana. Jossakin vaiheessa havahduin kuulemaan ääninauhoitteilta lyhyitä äännähdyksiä: milloin kuului ”mm”, milloin ”joo”, milloin ”niin”. Nämä havainnot johtivat tutkimaan vastaussanojen (dialogipartikkelien) ”joo” ja ”niin” samankaltaisuutta ja eroja väitöskirjaksi asti. Samalla niiden tutkiminen johtikin myös selvittämään monenlaisia keskustelutoimintoja ja keskustelun jäsentymistapoja, sillä ”joo” ja ”niin” ovat keinoja vastata moniin erilaisiin puheenvuoroihin.

Nämä näennäisen vähäpätöiset kielelliset ilmaukset avaavat ikkunan vuorovaikutuksen hienojakoiseen jäsentyneisyyteen. Vastaussanojen – kuten muidenkin kielen ilmausten – merkitys ja tehtävä vaihtelee sen mukaan, millaisessa keskustelun kohdassa niitä käytetään (esim. ”joo”-sanalla ei ole tilanteesta toiseen vakioista merkitystä).

Yksi itseäni tällä hetkellä erityisesti kiinnostavista kysymyksistä on se, missä määrin vuorovaikutuskäytänteet ovat universaaleja, kaikille ihmisyhteisöille yhteisiä, ja missä määrin ja miten ne eroavat kielestä ja kulttuurista toiseen – millaisia resursseja eri kielet ja kulttuurit ovat kiteyttäneet vuorovaikutuksen tarpeisiin.

Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa -huippuyksikössämme tutkimme parhaillaan muun muassa yhdeksästä eurooppalaisesta kielestä sitä, millaisissa tilanteissa puhujat kehottavat käskymuodon (imperatiivin) avulla kumppaniaan tekemään jotakin; miten hienojakoisia erontekoja eri kielten puhujat tekevät siinä, että ovat saaneet uutta tietoa, tajunneet jotakin yms.; ja missä määrin nousevaa sävelkulkua käytetään eri kielissä. Aiempaa nopeammin monikielistyvässä yhteiskunnassa tieto erilaisista kulttuureista ja kieliyhteisöistä tulevien ihmisten vuorovaikutuskäytänteistä on yhteisymmärryksen ja yhteistoiminnan kannalta entistäkin tärkeämpää.

Vironkielisiä keskusteluja analysoimassa huippuyksikön vastausryhmä, joulukuu 2015. Vasemmalta: Aino Koivisto, Heidi Vepsäläinen, Anna Lindström, Helga Hilmisdóttir, Leelo Keevallik, Marja-Leena Sorjonen, Trine Heinemann. Kuva: Matti Ahlgren.

 

Takaisin