Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimusprojektissaan ”Suullinen runous, myyttinen tieto ja kansanomainen mielikuvitus.Yksilöllinen ilmaisu ja kollektiiviset perinteet esimodernissa Koillis-Euroopassa” (Oral Poetry, Mythic Knowledge, and Vernacular Imagination. Interfaces of Individual Expression and Collective Traditions in Pre-modern Northeast Europe) Lotte Tarkka jatkaa kollegoineen suomalaisen folkloristiikan klassista linjaa, joka perustuu tekstilähtöiselle vertailevalle tutkimukselle. Hankeen tutkijat tarkastelevat Koillis-Euroopan esimoderneja suullisia perinteitä monietnisillä reuna-alueilla, periferioissa, joita luonnehtivat rikkaat kulttuurikontaktit. Itämerensuomalaisten, muinaisskandinaavisten ja siperialaisten perinteiden vertaileva analyysi täydentää kuvaa eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä ja nimenomaan sen luoteisesta ulottuvuudesta.

Myytteihin, rituaaleihin ja uskomusjärjestelmiin kiinnittyneet runokielet toimivat myyttisten tietorakenteiden puitteissa. Tiedollinen ulottuvuus ei kuitenkaan tyhjennä myyttisen runon merkityksiä. Hankkeessa pyritäänkin tarkastelemaan mytologiaa kokemuksellisena realiteettina, jota ei voi ymmärtää ilman mielikuvituksen käsitettä. Kansanomainen mielikuvitus välitti kokemuksen ja ilmaisun tasoja ja juuri sen piirissä kulttuurin keskeisiä ideoita ja arvoja sovellettiin ja siirrettiin sukupolvelta toiselle. Yksilöt tulkitsivat myyttistä tietoa toimiessaan kollektiivisesti.

Tässä prosessissa maailmankuvan hitaasti muuttuvat rakenteet joustivat: pyhimmätkin kertomuksen varioivat ja uudistuivat. Tarkka kuvaa tätä jatkuvuuden ja innovaatioiden jännitettä tradition sitkeydeksi.

Tutkimushankkeen puitteissa Tarkka on kirjoittanut mytologiasta ja runoudesta: folkloristeja vuosisadat uhmanneesta sammon ongelmasta, esimodernista ympäristösuhteesta, parallelismista, lainaamisen poetiikasta sekä tuonpuoleisen ja mielikuvituksen suhteesta. Aineistopohja on tuttu väitöskirjatutkimuksesta, jossa asetettiin yhden Vienan Karjalaisen pitäjän laulajilta kerätty runous historialliseen ja yhteisölliseen kontekstiinsa.

Väitöskirjan aineistopohjasta kumpuaa myös hankkeeseen kytkeytyvä mikrohistoriallinen monografia vienalaistietäjä Smötkyn Riikosta (1869–1942). Monografialla on juoni – se seuraa tietäjän elämäntarinaa heimosotien ja Neuvosto-Karjalan muotoutumisen vuosilta toiseen maailmansotaan.

Monella nimellä tunnettu, viimeiseksi runonlaulajaksi nimetty ja kaksoisagentiksi värvätty sissi toimi myös Akseli Gallen-Kallelan mallina, ja juuri Gallen-Kallela äänitti Riikon runoja. Monografian yhteydessä julkaistaan historiallisesti merkittävä, Riikon esittämä 50 kalevalamittaisen runon aineisto, josta osan Tarkka onnistui litteroimaan pahoin vaurioituneilta parlografilieriöiltä. Tarinalla on myös teoreettinen ulottuvuus. Se pyrkii käsitteellistämään suullisen ja kirjallisen kulttuurin rajapinnalla elävän kansanrunouden ominaispiirteitä, perinteenkeruun valtarakenteita ja 1900-luvun ensimmäisen puolen nationalistista perinneideologiaa.