Takaisin

Leevi Haapala

24.9.1972, Keuruu

Filosofian maisteri (taidehistoria) Turun yliopisto 1997
Filosofian tohtori (taidehistoria) Helsingin yliopisto 2012

Museonjohtaja, Nykytaiteen museo Kiasma, 2015-
Praxis- taiteen ja esittämiskäytäntöjen professori, 2014–2015, Kuvataideakatemia/Taideyliopisto
Vt. kokoelmaintendentti 2011, amanuenssi ja hankintalautakunnan jäsen 2007–2014, Nykytaiteen museo Kiasma
Tutkija, 1997–2007, Kuvataiteen keskusarkisto/Valtion taidemuseo
Siviilipalvelusmies, 1994–1995, Nykytaiteen museo

Ars Fennica -palkintoraadin jäsen 2015–
Kiasman Tukisäätiön hallituksen jäsen 2015–
Pro Arte Säätiön hallituksen ja Ihme -nykytaiteen festivaalin työryhmän jäsen 2008–2015
Vuoden nuori taiteilija -asiantuntijaryhmän jäsen, Tampereen taidemuseo 2012–2015

Kuva: Kansallisgalleria/Pirje Mykkänen
Teksti: Olli Siitonen

Haaveeni

Kiasma oli viime vuonna Suomen tunnetuin museo. Saavuin itse johtajaksi siinä mielessä hyvään aikaan, että remontin jälkeen saavutimme jo nyt lokakuussa vuoden 2015 kävijätavoitteen. Toivon pystyväni ylläpitämään avautumisen myötä tullutta yleisön kiinnostusta ja että saisimme meneillään olevan nosteen ja flown jatkumaan.

Uusitun Kiasman aula ja kahvila. Kuva: Kansallisgalleria/Pirje Mykkänen.

Haaveenani on laajentaa piiriä, missä Kiasma tunnetaan. Tavoitteena on olla lähiympäristössä eli Pohjoismaiden alueella tunnetuin nykytaiteen toimija. Haaveilen, että pysyisimme lähestyttävänä instituutiona ja saisimme ihmiset entistä enemmän kiinnostumaan siitä, mitä Kiasmassa tehdään. Toivon, että pysyisimme jatkossakin generoimaan taiteen kautta yhteiskunnassa käytävää keskustelua.

Haaveilen, että suomalaisessa kulttuurikeskustelussa kuvataiteen, esitystaiteen ja poikkitaiteellisten projektien asema nousisi ja että taiteella olisi jatkossakin merkitystä.

Leevi Haapala esittelee Kiasma HITS -näyttelyä Kiasman Tukisäätiön gaalassa 2013.

 

Takaisin