Opiskeluaikanaan Kustaa Vilkuna ei juuri osallistunut osakuntaelämään tai opiskelijapolitiikkaan. Poliittinen aktiivisuus heräsi hänessä vasta myöhemmin, 1930-luvulla. Siitä lähtien Vilkuna toimi aktiivisena poliittisena taustavaikuttajana. Toisen maailmansodan jälkeen hänestä tuli yksi maan välillisesti vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.

Vilkunan poliittinen aktiivisuus alkoi Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS). Hän liittyi AKS:ään ja toimi sen aktiivisena jäsenenä vuoteen 1932 asti. Tuolloin Vilkuna erosi seurasta yhdessä muun muassa Martti Haavion ja Urho Kekkosen kanssa. Syynä eroon oli se, että seura päätti olla tuomitsematta Lapuan liikkeen järjestämää kapinaa. Vilkuna liittyi AKS:n jäseneksi taas vuonna 1942.

Kirjoitettu sana oli Vilkunan tapa vaikuttaa politiikkaan. Hän kunnostautui tosin myös kirjoitetun sanan valvomisessa. Talvisodan alussa Vilkuna määrättiin sotasensuuriviraston päälliköksi. Hän jatkoi tehtävässä kevääseen 1943 asti, jolloin hänestä tehtiin Valtion tiedotuslaitoksen päällikkö. Sodanaikaisten tehtäviensä luonteesta huolimatta Vilkuna peräänkuulutti ja puolusti parhaansa mukaan sananvapautta, demokratiaa ja siviilihallintoa. Sodan jälkeen Vilkuna toimi muun muassa vakoiluhankkeita selvittävän työryhmän johtajana ja loi yhteyksiä lännen tiedustelupalveluihin.

Vilkuna uskoi reaalipolitiikkaan. Tästä syystä hän ryhtyi sodan jälkeen tukemaan vanhaa AKS-toveriaan, opportunistista reaalipolitiikan kannattaja Kekkosta. Kekkosen sodanjälkeinen maine oli huono. Häntä syytettiin periaatteettomuudesta, epärehellisyydestä ja huonosta käytöksestä, eikä kovinkaan moni nähnyt hänessä Juho Kusti Paasikiven seuraajaa.

Vilkuna ryhtyi puhdistamaan Kekkosen mainetta. Hän onnistui kirjoituksillaan luomaan kuvan rehdistä ja rohkeasta supisuomalaisessa talonpoikaisperheessä kasvaneesta johtajasta. Vilkunan kannustamana ja hänen yhteyksiensä avulla Kekkonen profiloitui vuoden 1956 vaaleissa puolueettomuuden ja pohjoismaisen yhteistyön edustajana. Vaalit Kekkosen eduksi lopulta ratkaissut SKDL:n tuki saatiin myös pitkälti Vilkunan Neuvostoliitto-kontaktien avulla. Kekkosta tuskin olisi valittu presidentiksi vuonna 1956 ilman Vilkunan taustatyötä. Kustaa Vilkunaa voikin hyvin perustein nimittää Kekkosen ”kuninkaantekijäksi”.

Viimeistään vaalivoitto sinetöi Vilkunan aseman Kekkosen tärkeimpänä neuvonantajana. Hänestä tulikin presidentin pitkä-aikaisin taustavaikuttaja, neuvonantaja ja propagandisti. Vilkuna oli yksi Suomen sodanjälkeisen politiikan suurista ”harmaista eminensseistä”. Hänen mielipiteensä vaikuttivat monesti enemmän kuin useimpien poliittisten viranhaltijoiden.

Lähteet

• Ilkka Herlin, Kustaa Vilkuna. Tieteen ja politiikan yhteen sovittaja, Tieteessä tapahtuu 7/1998 –verkkojulkaisu. Viitattu 9.4.2015.
• Ilkka Herlin, Vilkuna, Kustaa (1902–1980), Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 9.4.2015.
• Wikipedia, Kustaa Vilkuna. Viitattu 9.4.2015.