Minulta on monesti kysytty miksi en kirjoita ”jotain omaa”.  Vastaan että kaikki suomennokseni ovat omaa tuotantoani. Suomentajan tärkein työkalu on suomen kieli. Kääntäjä tuottaa lähdekielestä äidinkielelleen kirjallisuutta, jonka pitää täyttää samat laadulliset ja taiteelliset vaatimukset kuin suomalaisen kirjailijan tuotosten. Hyvää suomennosta lukee ajattelematta alkukieltä.

Suomentajalta vaaditaan intohimoista suhdetta kieleen, etenkin äidinkieleen, luovaa taiteellista lahjakkuutta, pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja kykyä yksinäiseen työskentelyyn. Yksinäisyyttä kompensoivat sitten kaunokirjallisuuden lukuiset henkilöhahmot, joiden kanssa seurustellessa arkitodellisuus usein hämärtyy! Tietenkin myös vieraan kielen taitoa on ylläpidettävä. Luen paljon englanninkielistä kirjallisuutta, lehtiä ja katson luvattoman paljon televisiota. Lähdekielen maassa oleskelu on tärkeää jo ilmapiirin haistelemisen takia.

Suomentajan työtä sanotaan usein mahdottomaksi. Kokemukseni mukaan kaikki kyllä kääntyy. Eri asia on sitten, vastaako käännös lukijan odotuksia. Pitäisi aina muistaa, että kielet eivät ole yhteismitallisia. Käännös on aina tekijänsä tulkinta, hänen näkemyksensä teoksesta. Lukija, niin alkutekstin kuin käännöksenkin, muodostaa siitä aina oman kokemuksensa. Suomentaja joutuu koluamaan tekstin läpi moneen kertaan ja tutustumaan siihen siten perusteellisemmin kuin tavallinen lukija. Mutta mitään ehdottomasti ainoaa oikeaa käännöstä ei ole olemassa. Se, että pääsee kääntämään tyyliltään ja aihepiiriltään erilaisia kirjailijoita, on virkistävää ja pitää oman kielitajun valppaana. Olen ollut onnekas saadessani tehdä tätä työtä mieluisten kirjailijoiden kanssa.

 

Olen suomentanut kirjallisuutta laidasta laitaan. Dekkareista lastenkirjojen kautta matkaoppaisiin ja vaativiin kaunokirjallisiin teoksiin. Jokainen työ on opettanut jotakin uutta, suomentajan ammatti kun on renessanssiammatteja: siinä on tutustuttava yhtä lailla omenanviljelyyn kuin abortintekoon, niin muinaiseen kiinalaiseen oikeuslaitokseen kuin italialaiseen rikostutkimukseenkin. Työ on opettanut paljon asioita, jotka saattavat tuntua triviaaleilta, mutta ovat tärkeitä suomentajalle. Tätä nykyä omat käännökset vievät kirjahyllystä kolmisen metriä. Sivumäärää en uskalla edes ajatella.

Suomentajan työ on muuttunut niiden neljänkymmenen vuoden aikana, joina minä olen ammatissa ollut. Raskaasta Triumphin matkakirjoituskoneesta olen edennyt keveään kannettavaan ja internet hakukoneineen on tehnyt asiatiedon etsimisestä entistä helpompaa. Toisaalta myös kustantajan vaatimukset ovat koventuneet: aikataulut ovat entistä kireämpiä. Mutta se varsinainen käännösprosessi tapahtuu edelleen suomentajan korvien välissä.