Takaisin

Kirsti Simonsuuri

Kirsti Katariina Simonsuuri
26.12.1945, Helsinki

Postgraduate Diploma in English Studies (MA) 1969, Edinburghin yliopisto
Filosofian kandidaatti 1971 (englantilainen filologia), Helsingin yliopisto
Filosofian tohtori (Ph.D.) 1977, Newnham College Cambridge
Yleisen kirjallisuuden dosentti 1981–, Turun yliopisto
Kirjallisuuden historian (antiikin traditio) dosentti 1984–, Helsingin yliopisto

Kirjailija ja antiikin kirjallisuuden tutkija
Kirjallisuuden apulaisprofessori ja vt. professori 1978–1981, Oulun yliopisto
Tutkijana 1971–1977 ja 2003 Cambridge; 1984–1986 Strasbourg ja Boston; 1986–1988 New York; 1989–1990 Pariisi; 1992–1993 ja 2001 Berliini; 1994 Oxford; 2003–2004 Budapest ja 2006–2007 Uppsala
British Academy Wolfson Fellow 1981–1982, Warburg Institute London
Kirjallisuuden vt. professori 1994–1995, Helsingin yliopisto
Johtaja 1995–1997, Suomen Ateenan-instituutti
Akatemiatutkija 2000–2006
Euroopan tutkimusneuvoston asiantuntijapaneelin jäsen 2007–2010

Kuva: Ingrid von Kruse
Tekstit: Kirsti Simonsuuri (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Ajattelun portit auki

Minun on vaikea kuvitella humanistisen tutkijan työtä monologisesta tai monokulttuurisesta lähtökohdasta. Samoin tutkijan tutkimuskohteet ovat tienviittoja, jotka näyttävät uusia mahdollisuuksia, mutta eivät väitä, että asiat ovat ehdottomasti selitettävissä vain niin. Humanistinen tutkimus on mielestäni filosofisen pohdinnan eräs muoto.

Ajattelen yliopistoa mallina tai universaalina rakenteena, jossa on mahdollisimman avara ajattelun vapaus. Universumi tai vapaa polku, jota on koko ajan raivattava. Tutkimustehtävien asettaminen voi vaihdella, mutta itse kysymysten perimmäinen päämäärä ei kovinkaan paljon.

Tutkimus voi olla eksiilitutkimusta tai sitten emigranttitutkimusta – ajattelen siis, että tutkijan uralle suunnistavan täytyisi aina jollakin tavalla pystyä riuhtomaan itsensä vallitsevan tilanteen kahleista irti. Eurooppalainen huippututkimus on tapahtunut usein maanpaossa – loistavin tuloksin.

Kirsti Simonsuuri ja taustalla Epidauroksen teatteri.

Opettajani ilmestyivät tielleni kuin sattumalta ensin Helsingissä, sitten Edinburghissa, Pariisissa ja Lontoossa, ja etsiminen oli tavallaan itsestään selvää. Antiikin kulttuuri oli valtaisa pohja, josta lähteä liikkeelle – yhtä vaarallinen kuin Välimeri. Opettajia oli jo Helsingissä, kuten olen monessa yhteydessä aiemmin kirjoittanut. Heitä oli myös Warburg-instituutissa, Villa Serbellonissa ja monissa muissa yliopistojen yhteydessä toimivissa instituutioissa, kuten Berliinin Wissenschaftskollegissa, Collegium Budapestissa, Pariisin antiikin tutkimuksen laitoksessa tai Uppsalan yliopiston SCAS:issa.

Parasta mitä yliopisto voi tarjota, on tuoda avarakatseisia opettajia, joiden asennoituminen elämään ja työhön välittyy joka hetki niin voimakkaasti, että se on kaikkien identiteetin rakentumisen kanssa kamppailevien opiskelijoiden ymmärrettävissä. Uusien oivallusten syntyminen ei ole itsestään selvää. Siihen tarvitaan monimutkainen mutta kuitenkin selkeä prosessi, joka aukaisee ajattelun portteja.

Kirsti Simonsuuri Ateenassa.

 

Takaisin