Kotimaisen kirjallisuuden amanuenssi Irja Rane sai Finlandia-palkinnon romaanistaan Naurava neitsyt syksyllä 1996. Olin päärakennuksen 4. kerroksen laitoksilla ja käytävillä erilaisissa tehtävissä pyörinyt vuosikaudet, ja koska olin suhteellisen vapaana, eli apurahalla, hoidin Irjan virkaa kuukauden.

Kevään 1997 mittaan kävi selväksi, että Finlandia-voittajan olisi järkevämpää olla jossain muualla kuin kokoaikaisessa päivätyössä. Kotimaisen kirjallisuuden professori Auli Viikari kysyi minulta, olisinko kiinnostunut sijaistamaan Ranea epämääräisen ajan. Jatko-opintojen tekeminen ei juuri sillä hetkellä inspiroinut, ja myös säännöllinen kuukausiansio kuulosti hyvältä, joten otin pestin vastaan.

Sijaisuus kesti kolme vuotta ja vakinaisen viran kotimaisen kirjallisuuden amanuenssina sain vuonna 2000. Kun kansatieteen pitkäaikainen amanuenssi FT Sinikka Mäntylä jäi eläkkeelle vuonna 2004, hain ja onneksi sain ”oman” oppiaineen amanuenssuurin. Kun minusta vuonna 2010 tuki myös folkoristiikan amanuenssi, voin ylpeänä todeta, että olen amanuenssina kestänyt äidiltä tyttärelle (prof Viikari äiti, prof Tarkka tytär).

Amanuenssin työnkuva on näiden 18 vuoden aikana muuttunut paljon. 1990-luvulla ainelaitoksilla oli amanuenssin lisäksi toimistosihteeri, jonka tehtäviin kuuluivat erilaiset juoksevat asiat, oman kirjaston ja arkiston ylläpito ja kaikenlaiset sihteerin tehtävät. Amanuenssi vastasi talous-, henkilöstö- ja opintohallinnosta. 2000-luvulle tultaessa talous- ja henkilöasiat siirtyivät suurlaitosten kanslioihin.