Kirjailija Kari Hotakaisen mukaan kaunokirjallisuutta ei voi tehdä tilaustyönä. Muita kirjoitusmuotoja hän on tehnyt tilauksesta. Kustantajansa Touko Siltalan kanssa hän voisi halutessaan keskustella kirjojensa aiheista, mutta niin ei ole ollut tapana tehdä.

– Siltala tietää, että tämä töyhtöhyyppä menee mökkiinsä ja tulee kahden vuoden päästä ulos ja tuo tullessaan tekstinivaskan.

Hotakainen tapaa kustantajaansa kirjoitusprosessinsa aikana, mutta ystävänä. Silloin ei puhuta työasioista. Lukemisesta he toki puhuvat.

– Omasta kirjoittamisesta on vaikeaa ja turhauttavaakin puhua. Lukijahan sen päättää, mitä tekstini sisältää. Etenkin adjektiiveilla höystettyä omaa puhetta omien kirjojen sisällöistä on sietämätöntä kuunnella. Kirja on tärkein, ja lukija on kuningatar tai kuningas.

Hän kuvaa kirjailijan pään sisällä vallitsevaa tunteiden myrskyä mäskiprosessiksi. Yksittäiset ajatukset muuntautuvat lopulta tunnistamattomaksi massaksi, joka sitten saa muotonsa kirjassa. Yksittäinen tunne ei tuota parasta mahdollista teosta, vaan vaatii erilaisten tunteiden kuohkeutumisen mäskiksi. Lisäksi useamman näkökulman tuominen esiin teoksessa paljastaa kirjailijan aivojen sulatusuunin työskennelleen kiivaasti.

– Kirjoittamisen motiivit ovat loputtomat. Kaaoksen järjestäminen, maailman selittäminen, uuden maailman luominen. Sitten on näitä ikivanhoja motiiveja, kuten kosto, kateus, rahanahneus ja miellyttämisen halu. Nehän ovat alhaisia tunteita, mutta ne ovat tuottaneet valtavan määrän hyvää tekstiä. Kirjallisuudessa vanhimpia motiiveja on kosto. Aika monet hiirulaiskirjailijat, jotka ovat olleet hiljaa, kun päivällispöydässä on ollut rotta, ovat mielessään päättäneet, että vielä minä romaanissani tuon mulkun tapan.

Hotakainen rajaa työskentelynsä arkipäivien ”virka-aikaan”. Tiukka työajan linjaus vaatii tehokkaita työskentelytapoja. Hänelle on muodostunut kirjoittamiseen viiden puron tekniikka.

– Tietokoneeni Kari-kansiosta löytyy aina viisi erilaista työtä, jotka olen kehittänyt itselleni. Yksi on vaikkapa satukirja, yksi on romaani, yksi kolumni, yksi näytelmän käsikirjoitus ja viides sitten jotain muuta. Aamulla aloitan kirjoittamisen vaikkapa sadusta. Jos satu ei luista, niin viuh, hypähdän seuraavaan tekstipuroon ja sitten seuraavaan ja niin edelleen. Kuuden, seitsemän tunnin työpäivän aikana joku näistä puroista on varmasti lähtenyt virtaamaan.

Jos Hotakainen opettaisi kirjoittamista, hän hyödyntäisi opetuksessaan puroteemaansa. Se on hänestä kirjoittajan instrumentin terävänä pitämistä. Lisäksi instrumentteja pitää olla terävänä useita.

– Jos yksi ”kynistäni” tylsyy, niin nappaan heti toisen peliin. Sillä tavalla ei lamaannu niin herkästi. Jos on vain yksi puro, vaikkapa romaanin kirjoittaminen, ja se ei lähdekään vetämään, niin siitä helposti turhautuu ja kirjoitustyö jumiutuu entisestään.

Hotakainen pyrkii seuraamaan muiden kirjailijoiden tuotantoa. Hän ei pelkää kateutta eikä ramppikuumetta, jos vastaan tulee hyvää tekstiä tai kokonainen loistoteos.

– Miten voisin olla kateellinen semmoisesta, mitä en olisi itse voinut keksiä? Jos kollegojen kirjoja lukee ja tulee kateelliseksi, niin sehän tarkoittaa sitä, että joku on luonut sellaisen maailman, jota itse et ole koskaan löytänyt etkä ehkä uudelleen löydäkään. Luin äskettäin Laura Lindstedtin Oneironin.  Se on aivan mahtava.

Muiden kirjailijoiden ihailu teki aikoinaan Hotakaisesta runoilijan.

– Jos en olisi nuorena lukenut Sirkka Turkkaa, niin en olisi uskaltanut kirjoittaa runoja. Miten vaivattomasti ja hienovaraisesti hän kirjoitti. Arasti pohdiskelin, että voisinkohan minäkin osata joskus noin. Ei runoilija Hotakaisesta koskaan tullut yhtä hyvää, mutta tuli kuitenkin jotakin.

Tuoreimmalla teoksellaan Henkireikä Hotakainen on parhaillaan ehdokkaana vuoden 2015 Finlandia-palkinnon saajaksi. Voittaja julkistetaan 26.11.2015.

• Kuuntele Kari Hotakaisen ja toimittaja Seppo Puttosen keskustelu Henkireikä-romaanista, Yle Radio 1 Viikon kirja 3.11.2015.