Halusin tehdä oman graduni kirjallisuuden kielestä ja mieluiten sellaisesta kirjailijasta, jonka kieltä pidettiin vaikeana. Valitsin Volter Kilven, jota 1970–80-lukujen vaihteessa ei juuri tutkittu. (Sen jälkeen sitäkin enemmän!) Kilven kieli teki minusta lingvistin eikä se ole vuosien varrella päästänyt minusta kokonaan otettaan.

Mitä enemmän kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen välialueella liikkuu, sitä helpommin oppii, ettei kirjallisuuden kieltä oikeastaan ole olemassa. Eri kirjailijoiden, kirjallisuudenlajien ja perinteiden tapa käyttää kieltä on samaa kieltä, joka meitä ympäröi muuallakin; emmehän muuten pystyisi kaunokirjallisuutta lukemaan.

Kirjallisuuden tulkintaan tarvitsemme kirjallisen perinteen tuntemusta, ja sama koskee kaikkea muutakin kielenkäyttöä. Sanat ja lauseet saavat merkityksensä kontekstissaan.  Kun ne on kerran kirjoitettu tai lausuttu, ei mikään ole entisensä: sekä sanojen tulkinta että konteksti muuttuu sitä mukaa kun kieltä käytämme.

Merkittävät kirjailijat saavat lukijansa katsomaan yhteistä kieltämme ja sen ilmaisumahdollisuuksia uusista ja yllättävistäkin näkökulmista. Tässä juuri on haastetta kirjallisuuden kielen tutkijalle.

• Helsingin yliopisto ja kansalliskirjasto digitoivat kaunokirjallisuuden klassikoita. Klassikkokirjasto-verkkopalvelu tarjoaa kotimaista kaunokirjallisuutta kenen tahansa vapaasti luettavaksi ja tutkittavaksi. Volter Kilvenkin teoksia on vapaasti luettavissa Klassikkokirjasto-verkkopalvelun kautta.