Odotin teologisen tiedekunnan tohtoripromootiota hiostavana toukokuun lopun päivänä vuonna 2000. Olin kolme vuotta aikaisemmin väitellyt suomalaisten ulkomaisesta opinkäynnistä ennen Turun akatemian perustamista 1640 ja saanut siitä arvosanaksi laudaturin. Olin promootiossa primustohtorina ja tehtävänäni oli vastata kysymykseen, joka kuului suunnilleen seuraavasti: ”Nostiko Turun akatemian perustaminen vuonna 1640 tieteen tasoa Suomessa?”. Vastaus pitäisi perustella, mutta sen tulisi lopulta olla muodoltaan joko kyllä tai ei. Yleisö epäilemättä odotti, että tarkastelisin yliopiston suurta merkitystä 1600-luvun yhteiskunnallisessa kehityksessä ja vastaisin luonnollisesti KYLLÄ!

Valitettavasti tutkimukseni osoittivat selvästi, että Turun akatemian perustaminen ei nostanut tieteen tasoa Suomessa. Opiskelijoiden määrä kyllä kasvoi huomattavasti, mutta ulkomailla opiskelleiden määrä väheni samalla dramaattisesti. Keskiajalta lähtien opilliset vaikutteet oli haettu suoraan eurooppalaisen oppineisuuden parhaimmista keskuksista: Pariisista, Louvainista, Roomasta, Prahasta, Wittenbergistä ja Rostockista. Yliopistoksi muutettu Turun katedraalikoulu, jonka kirjastoon toiminnan alkaessa kuului vain 21 teosta, ei todellakaan tarjonnut kelvollista perustaa tieteelle. Turussa opittiin kopioimaan keskivertoa eurooppalaista tiedettä, mutta tieteen huippu jäi kauaksi. Määrä ei valitettavasti korvaa laatua. Ennen 1700-lukua Turun akatemian merkitys kansainvälisessä tieteessä olikin käytännössä olematon.

Muistan, kuinka perusteluni jälkeen vastasin tohtorinkysymykseen selkeästi EI – Turun yliopiston perustaminen ei nostanut tieteen tasoa Suomessa. Salissa oli hiljaista, kun palasin paikalleni. Tohtorinkysymyksen esittänyt professori Simo Heininen sentään totesi: ”Hyväksyn vastauksen”.