Ensimmäisen kosketukseni Lähi-itään sain alkusyksystä 1974, kun aloitin opintoni Haifan yliopistossa. Mitään syvällisiä opillisia tavoitteita minulla ei ollut. Lähi-idän elämäntilanne oli sen sijaan konkreettisesti läsnä Libanonista ja Golanilta kuuluneen ajoittaisen kranaattien äänen ja Välimeren pintaa hipoen lentäneiden israelilaisten Skyhawkien ja Phantom-hävittäjien muodossa. Seurasimme niitä yliopiston kahvilan terassilla istuen.

Muistan myös Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1974 Libanonin rajan tuntumassa sijainneeseen Rosh Hanikraan kibbutsiin tehdyn terrori-iskun. Olin lähtenyt kibbutsissa olleesta Varsovan ghetton museosta puolilta päivin bussilla takaisin Haifaan ja perille päästyäni sain kuulla iskusta, jossa kaksi paikallista oli loukkaantunut.

Mieleeni jäi myös opiskelutoverini Yom Kippur-sodassa vuotta aikaisemmin haavoittunut ystävä, joka oli menettänyt puoli päälakeaan kranaatin osumassa. Kävimme tapaamassa häntä Akkon sotasairaalassa. Maailma näyttäytyi perin erilaisena kuin koti-Suomessa. Mutta siihenkin tottui.

Olen matkustanut kymmeniä kertoja Lähi-idässä ja islamilaisessa maailmassa. Olin mukana Suomen Lähi-idän instituutin avajaisissa Jerusalemissa 1994. Toimin sittemmin kymmenkunta vuotta sitä ylläpitäneen säätiön hallituksen jäsenenä, puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Suurin ylpeytemme aihe oli Alfred Kordelinin säätiön rahoituksella Damaskoksen vanhasta kaupungista ostettu patriisitalo, joka kunnostettiin Suomen Kulttuurirahaston tuella. Se nousi nopeasti tutkijoiden ja opiskelijoiden suosioon ja kaikki majoituspaikat olivat nopeasti varattuina. Mutta Lähi-idässä kaikki muuttuu nopeasti. Toiveita herättänyt arabikevät repi hajalle Syyrian herkän tasapainon ja johti sisällissotaan.

Tällä hetkellä Suomen instituutti on suljettuna. Voidaanko sitä koskaan avata, aika näyttää. Sota on leimannut kaikkia niitä neljää vuosikymmentä, joina Lähi-itä on ollut osa elämääni ja toimintakenttääni. Lähi-idän instituutin johtajina toimineet Hannu Juusola ja Ari Kerkkänen saivat kuitenkin viime vuosina enemmän huomiota kuin juuri ketkään muut suomalaiset tutkijat. Olihan sellaisen paikallisen asiantuntemuksen saavuttaminen sentään jonkinlainen saavutus instituutilta.