Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1975. Olisin halunnut opiskella kotimaista kirjallisuutta. Kun olin laiskotellut lukiovuodet, minulla ei ollut mahdollisuutta päästä sisään keskinkertaisen ylioppilastodistukseni vuoksi. Olin kiinnostunut myös historiasta. Huomasin, että historiassa otettiin sisään kolmasosa opiskelijoista pelkän pääsykokeen perusteella.

Ensimmäisellä kerralla pääsin varasijalle. Seuraavana vuonna 1976 pääsin lukemaan Suomen historiaa Helsingin yliopistoon. Minulle avautui aivan uudenlainen maailma, jollaisesta en ollut osannut unelmoida. Kouluun verrattuna yliopistossa saattoi tuolloin opiskella ja lukea omassa tahdissa, tarkoittaa keskivertoa nopeammin.

Halusin oppia ja tietää enemmän. Ryhdyin lukemaan sivuaineina taidehistoriaa ja suomalaisugrilaista kansatiedettä vain siitä syystä, että halusin sivistää itseäni. Pyrin ja pääsin myös valtiotieteelliseen tiedekuntaan, joten suoritin myös siellä opintoja. Tentit menivät läpi helposti. Valmistuin nopeasti.

Jatko-opiskelijaksi hakeuduin osin taloudellisista syistä. Hain ja sain apurahoja tilanteessa, jossa minulla ei ollut kuukausipalkkaista tointa. Helsingin yliopiston kirjastosta, Kansalliskirjastosta ja Valtionarkistosta tuli minulle toisia koteja.

Ajattelen lämmöllä opiskelu- ja tutkijatovereitani. Valtionarkiston lounaspöydässä tutustuin muun muassa itseäni reilusti vanhempiin Ilkka Mäntylään, Kari Seléniin, Henry Raskiin ja Jussi Kuusanmäkeen. Mikään ei ollut meille pyhää. Professori Tuomo Polvisen kanssa lounastin usein. Hänellä on ollut merkittävä vaikutus historiakäsitykseeni, vaikkei hän sitä ehkä tiedä.

Olen lähisukuni ensimmäinen maisteri, lisensiaatti ja tohtori. Cum lauden ylioppilaasta tuli magnan maisteri ja eximian tohtori. Tutkijanura vaihtui sitten vuonna 1995 vähän yllättäen kustantajan ammatiksi. Värikästä on ollut senkin jälkeen.