Kirjallisuuden kenttä on Suomenkin kaltaisessa pienessä maassa haarautuvien polkujen puutarha, joka tarjoaa kasvualustan niin hengenviljelykselle, kaupankäynnille kuin harrastamiselle. Ilman ammattikirjailijoita ja heidän verkostoitumistaan muiden alan toimijoiden kanssa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti koko kirjallisuusinstituutio kuitenkin näivettyisi umpioksi, jossa kasvukärjet kiemurtelevat kalvaina pimeässä kuin kellarikomeroon unohtuneiden perunoiden idut. Tämä huoli sekä Suomen geopoliittisen aseman erityislaatu synnyttivät 1962 ajatuksen kansainvälisen kirjailijakokouksen pitämisestä Lahden Mukkulassa, ja 1963 lähtien Lahti International Writers' Reunion (LIWRE) on järjestetty joka toinen vuosi. Epäkaupallisen, yleisölle maksuttoman tapahtuman rahoituksen ovat turvanneet Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Lahden kaupunki, jonka kulttuuritahdon kilvessä kokous loistaa kruununjalokivenä.
 

Kirjailijakokous on Suomen kirjallisuuden kansainvälistymisen kivijalka, sen peruskallio. Kylmän sodan aikana se tarjosi myös ainutlaatuisen foorumin, jolla idän ja lännen kirjailijat saattoivat tavata toisiaan ja etsiä linjanvetoja kirjailijana olemisen haasteisiin. Vähän yli viidenkymmenen vuoden nuoresta iästään huolimatta se on ilmeisesti Euroopan vanhin säännöllisesti järjestettävä kirjailijatapaaminen.

Kokouksen toteuttajina on vuosien mittaan ollut suuri joukko suomalaisen kirjallisuuden vaikuttajia Kai Laitisesta ( Pekka Tarkkaan, Eino S. Revosta Tuomas Anhavaan – pitkälti samoja ihmisiä, jotka ovat pyörittäneet Eino Leinon Seuraa, eikä ihmekään, sillä seura on vastuussa kirjailijakokouksen sisällöstä ja kirjailijasuhteista.