Miehen kunnia. Modernin miehen taistelu häpeää vastaan (1994) oli trilogian neljäs osa, kahdessa vuodessa syntynyt välityö miesten elämäkerta-aineistosta yhdistettynä populaarikulttuurin analyysiin ja lehtikirjoitteluun, taustana syvin lama-Suomi. Keskeinen näkemys kantaa ajankohdan yli: miehen kunnia uhkaa sortua häpeään, jos hän ei pärjää. Häpeä ulottuu miehisyyteen eikä rajoitu työmenestykseen tai muuhun ulkoiseen. Mies sitoo ahdistustaan parhaiten työhön, mikä tuottaa kontrollin tunteen ja lisää itsetuntoa – tukee miehisyyttä. Tässä ei ole mitään pahaa mutta se uhkaa muuntaa työn menetyksen tai vertailussa pärjäämättömyyden miehuuttomuudeksi. Miehuudesta tulee silloin nollasummapeliä, jossa toisen asema on toiselta poissa.

Mieskirjan tein siksi, että minua pyydettiin mukaan elämäkertakilpailun aineistoa käyttämään. Sukupuolirooleja koskevan keskustelun lataukset eivät kannustaneet jatkamaan gender-kentällä mutta työ jätti tietyn herkkyyden havaita myös sukupuolen vaikutusta eri yhteyksissä. Evoluutiopsykologia ja talouden psykologia nostivat sittemmin kunnian ja suhteellisen aseman keskeisiksi selittäjiksi.

Kun 1990-luvun lamavuosina pyydettiin puhumaan ahdistuksesta, ei haluttu tietää siitä yleisinhimillisesti eikä historiallisesti vaan suhteessa järkytyksiin omalla työpaikalla suurten leikkausten ja organisaatiomullistusten aikana. Aloin kerätä tietoa työelämästä, stressitilastoista asiantuntijapuheenvuoroihin. Keruu huipentui tutkimusvapaan jälkeen kirjaan Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta hyperkilpailuun (2004, vuonna 2007 160 sivulla päivitetty laitos). Teos noudatteli amerikkalais-saksalaisen kirjallisuuden valtavirtaa kuvatessaan työntekijöiden keskiluokkaistumisen ajan vaihtumista kiristyvä tahdin, työn heikkenevän vaihtosuhteen ja työsuhteiden epävarmuuden ajaksi globaalin sijoituskilpailun ja työn tarjonnan lisääntymisen myötä.

Omasta mielestäni teos ei ollut mitenkään radikaali, ja pienomistajamentaliteetin siirtäminen agraarimaailmasta palkkatyöhön olisi voitu ymmärtää myös tulkinnaksi yrittämisen motiiveista. Kirja operoi reilun vaihdon käsitteellä, psykologisella sopimuksella vastavuoroisesta antamisesta, tinkimisvaralla ja oman vaikutuksen kokemuksella. Kokonaiskuva ei rakentunut havainnollistavista haastatteluista vaan julkaistuista kyselytuloksista ja taloushistoriasta.

Kirja oli tahallisen vapaa psykologisoinnista sellaisen kritiikin ehkäisemiseksi, että yhteiskunnalliset ongelmat yksilöidään. (Tosin ne yksilöityvät, kun haasteiden ja resurssien epäsuhta johtaa purkamattomaan stressiin, joka heikentää toimintakykyä ja masentaa, lopulta ehkä syrjäyttäen.) Kirja tuotti palautteesta päätellen vapauttavan lukukokemuksen niille, jotka pystyivät sen avulla hahmottamaan muutosta ja huomaamaan, etteivät olleet yksin kokemuksineen. Pessimistiseksi sen tuomitsivat ne, joiden mielestä työelämäaiheisen tutkimuksen piti sopeuttaa työntekijöitä annettuihin ehtoihin eikä tarkastella ehtojen historiallisia syitä. Nykyään keskiluokan horjuminen on jokapäiväinen puheenaihe, mutta kymmenen vuotta sitten Suomessa uskoteltiin Nokian kukoistuksen ansiosta valtasuuntaa päinvastaiseksi.

Siinä missä aikaisemmat psykohistorialliset työt keskittyivät porvarillisen itsekontrollin ja yrittämismotiivin syntyyn, mutta 1900-luvun lopulta alkanut kehitys pakotti pohtimaan, mitä seuraa kun yrittäminen ja itsehillintä eivät auta hallitsemaan itselle tapahtuvia asioita ja estämään menetyksiä.