Takaisin

Juha Janhunen

Juha Antero Janhunen
12.2.1952, Pori

Filosofian maisteri 1976, tohtori 1986 (suomalais-ugrilainen kielentutkimus), Helsingin yliopisto
Pohjois-Aasian tutkimuksen dosentti 1986–1994, Helsingin yliopisto

Itä-Aasian kielten ja kulttuurien professori 1994–, Helsingin yliopisto
Sisä-Mongolian yliopiston kunniaprofessori 1998–
Docent i etnohistoria 2011–, Åbo Akademi

Julkaisut, tutkimusprojekit ja muu tieteellinen toiminta

Tutkimusteemat:
Vertaileva kielitiede, etnohistoria, kenttälingvistiikka, kielten uhanalaisuus ja elvytys

Tutkimushankkeita ja työryhmiä:
HALS (Helsinki Area and Language Studies)
Manuscripta Castreaniana (M. A. Castrénin käsikirjoitusaineisto)
Corpus Scriptorum Chitanorum (kitaanin kieli ja kirjoitus)
UNESCO Atlas of the World’s Languages in Danger
ElCat (Endangered Languages Catalogue)
Nivhin kielen revitalisaatio Amurilla ja Sahalinilla

Palkintoja:
Nyströmin palkinto (Suomen Tiedeseura) 2014
TUHAT-palkinto korkeatasoisista julkaisuista ja esimerkillisestä järjestelmän käytöstä (Helsingin yliopisto) 2015

Tieteellisten yhteisöjen jäsenyyksiä:
Royal Asiatic Society 1986
Suomen Tiedeseura (Finska Vetenskaps-Societeten) 2003
Euroopan tiedeakatemia (Academia Europaea) 2008
Unkarin tiedeakatemia (Magyar Tudományos Akadémia) 2013
Euraasian tiedeakatemia (International Eurasian Academy of Sciences) 2015

Kuva: Unkarin Tiedeakatemia
Teksti: Juha Janhunen (Kaija Hartikainen, toim.)

Voiko kuolevaa kieltä pelastaa?

Uhanalaisten kielten tutkija on vaikean kysymyksen edessä: tulisiko kielten elämää ja kuolemaa tyytyä vain objektiivisesti havainnoimaan, vai pitäisikö asiaan subjektiivisesti puuttua? Biologit ovat jo pitkään puhuneet luonnon moninaisuuden puolesta, ja olisi outoa, elleivät kielitieteilijätkin ottaisi kielten tulevaisuuden asiaa omakseen. Perustelut ovat samat kuin biologiassa: moninaisuus on hyödyllistä, ja se on hyvä säilyttää silloinkin, kun emme vielä tiedä, mitä hyötyä siitä voi olla.

Kieliä voi yrittää ”pelastaa” samalla tavoin kuin uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Kummassakin tapauksessa tarvitaan tietoa, taitoa, voimavaroja ja julkista myötätuntoa. Suomalaiset tutkijat ja asianharrastajat ovat itse asiassa saavuttaneet merkittäviä tuloksia kielten elvytyksen eli revitalisaation alalla, ja varsinkin inarinsaame – kielistä kaikkein kotimaisin – on onnistuttu elvyttämään kriittisestä tilasta, jossa se ei enää välittynyt uudelle sukupolvelle. Nykyään taas välittyy.

Kielten elvytys on yksi Helsingin yliopiston etnolingvistisen tutkijayhteisön HALSin tutkimus- ja sovellutusalueita. Kesällä 2014 HALS teki opettaja- ja opiskelijamatkan Sahalinille, ja yksi tämän matkan seurauksista on kesällä 2015 alkanut nivhin eli giljakin kielen elvytyshanke. Hankkeeseen osallistuu Janhusen lisäksi neljä nivhin kieleen ja etnolingvistiikkaan erikoistunutta kollegaa Helsingin yliopistosta. Nivhien keskuudessa toimii jo kielen siirtämistä harjoittelevia pienryhmiä, ja vuodesta 2016 alkaen on tarkoitus saada aikaan pienimmille lapsille tarkoitettuja kielipesiä. Mitä uhanalaisempi kieli on, sitä varhaisemmassa iässä se tulisi oppia.

Amur 2015. Maisema, nivhiläinen kylä Amurin suistossa. Kuva: Juha Janhunen.

 

Takaisin