Julkaisukielen valinta on aina oma haasteensa. Vaikka olen olosuhteiden pakosta joutunut julkaisemaan varsin paljon englanniksi, katson, että englannin käyttöön tieteen kielenä liittyy monia poliittisia ja kulttuurisia ongelmia, ja se kasvattaa epätasa-arvoa kansainvälisen tiedeyhteisön sisällä. Tämä näkyy myös siitä, että kaikki maailman ns. huippuyliopistot toimivat anglosaksisissa maissa – ikään kuin tiede olisi niissä korkeammalla tasolla. Myös kansainvälisten kustantajien ylläpitämät julkaisusarjat ovat nykyään lähes yksinomaan englanninkielisiä, mikä pahasti kaventaa tieteen näkökulmaa.

Varsinkin humanistin on hallittava englannin ohella monia muita kieliä ja myös julkaistava niillä. Itse kannattaisin latinan palauttamista Euroopan yhteiseksi sivistyskieleksi, mutta käytännön syistä latinan voisi korvata myös siihen pohjautuva nykyromaaninen kansainvälinen kieli interlingua. Kirjoitankin parhaillaan ensimmäistä interlinguan kielistä tieteellistä artikkeliani. Erilaisten ja erikielisten yleisöjen tavoittamiseksi olen kuitenkin julkaissut myös mm. saksan, ranskan, venäjän, unkarin ja japanin kielillä sekä tietysti kotimaisilla kielillä – yhden yleistajuisen artikkelin saameksikin.

On tärkeää kehittää sellaisia tieteen arviointimenetelmiä, jotka pystyvät ottamaan huomioon tutkijan toiminnan eri kielillä. Arvioinnin tulisi aina perustua toiminnan laatuun eikä sen kieleen. Humanistit ovat monissa suhteissa jääneet väliinputoajiksi, kun julkaisutoiminnan mittareita on rakennettu – rakentajat eivät ilmeisestikään ole olleet humanisteja. Helsingin yliopisto on silti välttänyt pahimmat erehdykset, kun se hyväksyy esim. TUHAT-järjestelmään, ja siis yliopiston ”tulokseen”, myös muita kuin kansainvälisen referee-seulan läpikäyneitä englanninkielisiä julkaisuja. Vaikka TUHAT-järjestelmässä on puutteita, se palvelee kohtuullisen hyvin myös humanisteja.