Keskeisellä sijalla tutkimustyössäni on etnolingvistiikka eli kielten tutkimus suhteessa niiden etniseen, alueelliseen ja historialliseen kontekstiin. Etnolingvistiikka keskittyy varsinkin vähän tunnettujen kielimuotojen tutkimukseen kentällä niiden puhujien parissa.

Kenttätyömatkani ovat suuntautuneet mm. Siperiaan, Mongoliaan, Manchuriaan, Länsi-Kiinaan ja ja Koillis-Tiibettiin. Viime vuosina tärkeäksi tutkimusalueeksi on noussut Venäjän Kaukoitä. Kenttätyön tuloksena olen julkaissut kieliopillisia kuvauksia sekä katsauksia kielten tilanteeseen ja historiaan eri kohdealueilla.

Vähän tunnetut kielimuodot ovat usein myös vähän puhuttuja, ja ne ovat nopeasti katoamassa globalisoituvassa maailmassa. Olen ollut mukana kartoittamassa kielten katoamista mm. UNESCOn hankkeessa, jonka tuloksena on ilmestynyt uhanalaisten kielten atlas ja verkkosivusto.

Kielten uhanalaistuminen johtuu usein poliittisista muutoksista ja hallitsemattomista muuttoliikkeistä. Tätä taustaa vasten olen halunnut puolustaa mm. ruotsin kielen asemaa Suomessa sekä tiibetin kielen ja sen puhujien oikeuksia Kiinan hallinnoimilla tiibettiläisalueilla.

Monessa suhteessa kiehtovimpia ovat kielet, jotka ovat jo kadonneet mutta joista on säilynyt kirjallisia muistomerkkejä. Aasiassa yksi tällainen kieli oli kitaani, jonka puhujat perustivat Manchuriaan mahtavan mutta lyhytikäisen Liao-dynastian (907–1125). Kitaanista on säilynyt puolisensataa kahdella eri kirjoitusjärjestelmällä kirjoitettua pitkähköä tekstiä. Toista näistä järjestelmistä pystytään lukemaan, ja olen osallistunut sillä kirjoitettujen tekstien julkaisutyöhön. Kitaani oli nykyisen mongolin kielen etäinen sukulainen, ja sen kautta saadaan uutta tietoa Itä- ja Keski-Aasian muinaisuudesta.