Ehkä haasteellisin tehtävä, jonka olen Helsingin yliopistossa toteuttanut, oli 14. Dalai Laman Suomen-vierailun yhteydessä isännöimäni seminaari elokuussa 2011. Olin tuolloin Suomalais-Tiibetiläisen kulttuuriseura ry:n puheenjohtaja ja siinä ominaisuudessa osavastuullisena vierailun järjestämisestä. Vierailuun liittyi monia yleisötilaisuuksia, mutta halusin, että Dalai Lama esiintyisi myös akateemisessa ympäristössä, kuten hän usein muissakin maissa tekee. Seminaarin aiheeksi sovittiin konfliktinratkaisu, ja siihen kutsuttiin Dalai Laman lisäksi joukko kansainvälisiä konfliktinratkaisun ammattilaisia. Tilaisuus oli avoin vain valikoidulle noin 100 hengen akateemiselle kutsuvierasjoukolle.

Dalai Lama edustaa Kiinan vallassa olevan hallituksen mielestä vaarallista nationalismia, separatismia ja uskonnollista taantumusta. Seminaarimme alkuperäisenä tavoitteena oli edistää dialogia Tiibetin ja Kiinan hallitusten välillä, mutta Kiinan kieltäydyttyä yhteistyöstä saimme kuulla vain Tiibetin näkökulman maiden välisestä konfliktista. Kiina reagoi myös käytännön tasolla pyrkimällä paikallisen suurlähetystönsä kautta estämään seminaarin toteuttamisen, mutta onneksi Helsingin yliopiston hallinnosta löytyi – lievän alkusäikähdyksen jälkeen – rohkeutta sallia tapahtuma. Julkisilta mielenosoituksilta vältyttiin, ja seminaarin jälkeen Kiina kunnioitti minua viisumikiellolla.