Minulla on paljon hyviä muistoja ajastani Helsingin yliopistolla, mutta haluaisin valita niistä kaksi. Ensimmäinen on symposiumi Dynamics of Active Perception, jonka järjestin kollegojeni Kimmo Alhon (psykologian professori) ja Thomas Wallgrenin (filosofian yliopistolehtori) kanssa Helsingin tutkijakollegiumissa vuonna 2014.

Kahden hyvin tiiviin, virallisten esitelmien ja keskustelun täyteisen päivän jälkeen siirryimme kollegiumin yhteishuoneeseen ja väittelimme tuntikausia mielen toiminnoista, hyvinvoinnista, kielestä, tunteista ja muista aiheista. Erityisen palkitsevaa – ja mahdollista juuri Tutkijakollegiumin huippututkimusta ja tieteidenvälisyyttä tukevan linjan ansiosta – oli vilkas keskustelu kansainvälisten huippututkijoiden, psykologien, filosofien, lääkäreiden, kognitio- ja kirjallisuustieteilijöiden välillä.

Ehkä akateemisten tulisi pitää mottonaan jotain tämäntapaista: Ei ole niin syvää käsitteellistä juopaa, etteikö todella omistautunut tutkija pääsisi sen yli, vaikka se tapahtuisi kaukana hänen omalta mukavuusalueeltaan.

Toinen suosikkihetkeni oli puheen pitäminen Helsingin yliopiston lukuvuoden 2015-2016 avajaisten tunnustuksettomassa tilaisuudessa.

Keskellä kuumentunutta poliittista debattia 375-vuotiaaseen yliopistoon kohdistuvista leikkauksista tämä tuntui tärkeältä hetkeltä. On toki helpompaa puhua omasta kapeasta tutkimusalastaan kuin tavoitella sanoillaan laajempia merkityksiä.

Puheessani esitin, että satsaaminen kulttuuriin ja koulutukseen on tarpeellista, koska niissä on ratkaisu tämän hetken yhteiskunnallisiin haasteisiin. Suomessa tämä satsaus on menneinä vuosikymmeninä mahdollistanut talouskasvun ja samalla tasa-arvoisemman ja reilumman yhteiskunnan kehittymisen. Näistä arvoista olisi syytä pitää kiinni. Korostin myös sitä, että humanistisia tieteitä ja yhteiskuntatieteitä tarvitaan erityisesti nykyisten talousvaikeuksien keskellä, sillä ne edistävät ymmärrystä, joka on kehityksen edellytys. Näitä valintoja voi verrata aivojen kehitykseen: vaikka aivot ohjaavat selviytymisen kannalta välttämättömiä toimia kuten ravinnon etsimistä, niihin on kuitenkin kehittynyt myös edellytykset toiminnoille, jotka vaikuttavat elämän mielekkyyteen, kuten ystävystymiseen.

Muut voivat arvioida, täyttikö puhe tarkoituksensa, mutta niin laajasta aiheesta kuin tulevaisuudesta tai niin arvostetusta instituutiosta kuin Helsingin yliopistosta puhumista ei voi olla ottamatta henkilökohtaisesti, koska ne ovat meidän tulevaisuutemme ja meidän yliopistomme.