Siirryttyäni liike-elämään säilytin kontaktin Helsingin yliopistoon lähinnä dosenttiluentojen kautta. Keväällä 1989 esitin tiedekunnalle dosenttiluentoina kurssia ”Humanistit liikkeenjohtajiksi”. Olin kokenut, että yritysjohtajan päivittäinen työ edellytti pikemmin humanistin taitoja kuin laskentaekonomin kykyä. Se oli ennen muuta itsensä ilmaisemista (useilla kielillä, suullisesti ja kirjallisesti), toisiin vaikuttamista, jotta organisaatio kulkisi samaan suuntaan, ja kolmanneksi sumeiden ongelmien ratkaisemista – sumeiden siksi, että ne koskivat tulevaisuutta, eikä tulevaisuutta voi tarkasti laskea.

Kurssin alkuosa koostui kaikille avoimista luennoista, joille osallistui yli sata humanistia. Hakemusten perusteella valittiin seminaarijaksoon 24 lähellä valmistumista olevaa opiskelijaa. Onnistuin järjestämään kaikille kolmen kuukauden harjoittelujakson yrityksissä.

Kahden päivän päätösseminaarissa Suitiassa tuo kahden tusinan joukko hitsautui riemukkaalla tavalla yhteen. Kun harjoittelujakson jälkeen keräännyttiin vaihtamaan kokemuksia, sovittiin samalla seuraavasta tapaamisesta, joita on nyt jatkunut yli 25 vuotta pääosan osallistujista ollessa edelleen mukana.

Ei liike-elämä nyt tällä kurssilla humanistiseksi muuttunut. Eikä kukaan osallistujista ole vielä vuorineuvos, niin kuin päätösseminaarin lauluissa kaavailtiin. Mutta noin puolet osallistujista on edelleen yrityksissä päällikkö- tai johtajatason vakansseissa.