Olin 19-vuotias, kun Suomen Rooman-instituutin tieteellisellä kurssilla ensi kertaa otin etruskilaisen hautakiven kouriini. Nyt liki 50 vuotta myöhemmin ne kiehtovat minua edelleen. Väitöskirjani teema oli kielen vaihtuminen etruskista latinaksi näissä monumenteissa. Mikä sai etruskit kirjoittamaan omaistensa hautakivet latinaksi, vaikka hautaustapa vuoden 100 eKr. molemmin puolin oli vielä täysin etruskilainen? Eläkkeelle jäätyäni palasin etruskologian pariin. Olen nyt rajannut tutkimuskohteeni Etelä-Etrurian kaupunkeihin ja cippuksiksi kutsuttuihin hautakiviin, joita olen toistaiseksi jäljittänyt 950.

Etruskilaisia piirtokirjoituksia on löytynyt hämmästyttävän paljon, moninkertaisesti samanaikaisiin latinankielisiin piirtokirjoituksiin verrattuna, vaikka etruskikulttuurin loppuvaiheessa koko Italia jo puhui latinaa. Valtaosa piirtokirjoituksista on hautakiviä, joissa usein on vain vainajan nimi. Mutta nimet hautamonumentteihin yhdistettynä kertovat tutkijalle paljon.

Jotkut suvut ovat säilyttäneet valta-aseman kaupunkivaltiossaan 500 vuoden ajan ja hyppäävät sitten sujuvasti Rooman senaattiin. Uusia sukuja saapuu Roomasta ja muiden naapurikansojen alueilta, jotkut etruskilaistuvat, toiset säilyttävät kielensä. Joissain kaupungeissa orjat ja vapautetut orjat alkavat saada hautapiirtokirjoituksia ja laajentavat näin tutkimuksen sosiaalista skaalaa. Lopulta tullaan vaiheeseen, jossa etruskikulttuurin erityispiirteet katoavat ja Italian roomalainen ja latinankielinen yhtenäiskulttuuri valtaa vanhat etruskikaupungit. Miten vanhat etruskisuvut löytävät siinä paikkansa?

Piirtokirjoitusten käyttö historiallisena lähteenä edellyttää perustutkimusta, tonkimista museoiden pölyisissä varastoissa, vanhojen lukutapojen tarkistamista ja korjaamista ja julkaisemattomien tekstien etsimistä. Kivet ovat pääosin huonosti säilyneitä, lohjenneita, teksti vain vaivoin hahmotettavissa.

On usein hämmentävää, miten yhden kirjaimen selvittäminen voi synnyttää uuden tulkinnan ja pelastaa tutkijan päivän. Koko ajan pyrin etenemään kaikin käytettävissä olevin keinoin hautakivien tarkempaan ajoittamiseen, nehän kertovat kyllä usein vainajan iän, mutta eivät kuolinvuotta. Parempien ajoitusten myötä yksittäinen vainaja istuu historialliseen kontekstiin, piirtää hitusen tarkemmaksi kuvaa etruskikulttuurin loppuvaiheesta.

Jorma Kaimion tieteellisiä julkaisuja:

• The ousting of Etruscan by Latin in Etruria (1972)
• The Romans and the Greek language (1979)
• The cippus inscriptions of Museo Nazionale di Tarquinia (2010)
• Neljä volyymia papyrusdokumenttien julkaisuja yhdessä suomalaisten ja yhdysvaltalaisten tutkijoiden kanssa
• Tieteellisiä ja populaarisia teoksia ja artikkeleita antiikin tutkimuksen ja kirjankustantamisen aloilta