Takaisin

Johanna Vakkari

19.3.1961, Sippola

Filosofian maisteri 1989 (taidehistoria), Jyväskylän yliopisto
Filosofian lisensiaatti 1998 ja filosofian tohtori 2007 (taidehistoria), Helsingin yliopisto
Italian renessanssitaiteen ja taidehistorian historian dosentti 2008, Turun yliopisto
Taidehistorian dosentti 2009, Helsingin yliopisto

Taide- ja kulttuuriohjelman päällikkö 2014–2016, Suomen Lontoon instituutti
Johtaja (vt) 1.10.2014–14.1.2015, Suomen Lontoon instituutti
Suunnittelija 2011–, Kuvataideakatemia, Taideyliopisto
Tutkija 2008–2011, Suomen Akatemian rahoittamassa Helsingin yliopiston hankkeessa A Portrait of Art History, Critical Approaches to Finnish Art History and Historians
Tutkija 2007–2011, NordForskin rahoittamassa pohjoismaisessa tutkijaverkostossa Vision of the Past: Images as Historical Sources and the History of Art History
Taidehistorian mvs. yliopistonlehtori 2009–2010, Helsingin yliopisto
Taidehistorian amanuenssi ja valtakunnallisen tutkijakoulun koordinaattori 2008–2009, Helsingin yliopisto
Taidehistorian mvs. yliopistonlehtori 2005, Helsingin yliopisto
Taidehistorian assistentti 1998–2004, Helsingin yliopisto
Taidehistorian amanuenssi 1997, Helsingin yliopisto
Taidehistorian tutkimusavustaja 1995–1997, Helsingin yliopisto
Taidehistorian tuntiopettaja 1995–1998, Helsingin yliopisto
Taidehistorian tuntiopettaja 1994–1998, Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Kuvataideakatemian johtokunnan jäsen 2013, Taideyliopisto
NORDIKin (Nordic Committee for Art History) hallituksen jäsen 2009–
Taidehistorian seuran puheenjohtaja ja Taidehistoriallisia tutkimuksia -julkaisusarjan päätoimittaja 2007–2013 sekä TAHITI-verkkojulkaisun päätoimittaja 2011–2013
Suomen Muinaismuistoyhdistyksen työjäsen 2009–
Taiteiden tutkimuksen laitoksen johtokunnan jäsen 2002–2003, Helsingin yliopisto

Tutkimusalat: nykytaide, nykykoru, taidehistorian historia, metodit ja teoria, taiteentuntemus, vanha italialainen taide

Palkinnot
Kaarlo and Irma Koskimiehen Säätiön väitöskirjapalkinto 2008, Helsingin yliopisto
Opetusteknologia kilpailun kunniamaininta 2002, Helsingin yliopisto

Kuva: Anna Orhanen
Tekstit: Johanna Vakkari (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Parhaat hetkeni Helsingin yliopistossa

Työskentelin Helsingin yliopiston päärakennuksessa parinkymmenen vuoden ajan ja joinakin kiireisinä aikoina lähes elin siellä. Opin kulkemaan käytävillä iltaisin valoja sytyttämättä. Muistan heinäkuut, jolloin yliopisto oli suljettu, ja päärakennuksen vanhalla puolella tapasi muita yliopistolaisia vain satunnaisesti.

Mieleeni ovat painuneet hiljaisuus, eri vuorokauden aikojen valaistukset, veistosten heittovarjot seinillä, lattiavahan tuoksu, raitiovaunujen aiheuttama tärinä ja mietteet siitä, ketkä kaikki aikojen kuluessa olivat kulkeneet samoilla portailla ja käytävillä. Taidehistorian kirjasto ja kuva-arkisto olivat käden ulottuvilla ja yliopiston kirjasto muutaman askeleen päässä seuraavassa rakennuksessa. Arkkitehtuurinsa, tilallisuutensa ja veistoskokoelmansa vuoksi yliopiston päärakennuksen vanha puoli muodosti esteettisen ympäristön, joka muistutti joka päivä taidehistorian merkityksellisyydestä.

Helsingin yliopistoon liittyy paljon hyviä muistoja oppilaista, kollegoista ja ystävistä. Olin ylpeä saadessani taidehistorian opiskelijajärjestö Eidos ry:n kunniajäsenyyden vuonna 2001, kun järjestö täytti 40 vuotta. Erityisen iloinen olin siitä, että se myönnettiin työstä, jota olin tehnyt opiskelijoiden ja oppiaineen yhteistyön tiivistämiseksi. Olin myös huvittunut ja hämmentynyt, sillä ennen minua kunniajäsenyyden olivat saaneet ainoastaan taidehistorian professorit Lars Pettersson ja Henrik Lilius sekä Eidoksen perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja kirjailija Pekka Suhonen. Ilmeisesti hämäävä ikäero edellisiin verrattuna sai erään mieskollegan esittäytymään minulle samana iltana sanoin: ”Tapasimme viimeksi varmaankin iloisella 60-luvulla”. Vuonna 1961 syntyneenä uskaltauduin epäilemään väitteen todenperäisyyttä.

Johanna Vakkari oli Markus Hiekkasen kanssa ohjaamassa taidehistorian opintoretkeä Assisissa 2009. Kuva: Jukka Cadogan.

Onnellisin olen ollut niistä kerroista kun opetus on onnistunut, opiskelijani ovat edistyneet hyvin ja olen saanut heiltä kiittävää palautetta. Opettamisen ja opetusmenetelmien kehittäminen ovat pitkäjännitteisyyttä vaativaa työtä, johon olen suhtautunut vakavasti ja kunnianhimoisesti, koska pidän opetusta yliopiston keskeisimpänä tehtävänä. Se, että oppilaat pitävät yhteyttä vielä senkin jälkeen kun he ovat jo muuttuneet kollegoiksi, on merkityksellistä. Parhaimmillaan se osoittaa, että opintojen aikana saadut tiedot ja taidot ovat kantaneet eteenpäin ja auttaneet löytämään paikan työelämässä. Lisäksi se viittaa siihen, että luottamus ja molemminpuolinen arvostus opettaja-oppilas suhteessa on toiminut hyvin.

Huippuhetkistä mieleeni ovat jääneet myös monet Italiaan ja useimmiten Roomaan suuntautuneet opintoretket, jotka ovat edellyttäneet pitkää valmistelua sekä opettajilta että oppilailta. Matkat olivat innostavia ja ikimuistoisia myös kollegiaalisen työskentelyn vuoksi sillä kaikilla Villa Lanten ekskursioilla mukanani oli joku toinen opettaja. Yliopistossa ei useinkaan tarjoudu mahdollisuuksia yhtä läheiseen yhteistyöhön, sillä kukin vastaa pääasiassa omasta opetuksestaan.

Oppilaiden tutustuttaminen taideteoksiin paikan päällä on taidehistoriassa oleellista. Helposti kuvitellaan, että vain arkkitehtuuri on tilallisuutensa vuoksi asia, jota ei voi riittävästi ymmärtää kuvien perusteella, mutta sama pätee kaikkeen kuvataiteeseen. Roomassa, Lontoossa, Pariisissa, Madridissa, Wienissä, New Yorkissa ja monissa muissa suurissa kaupungeissa teosten näkeminen paikalla on itsestään selvä osa opetusta, ja jos jostain olen kateellinen ulkomaisille kollegoilleni, niin juuri tästä mahdollisuudesta. Helsingin ja koko Suomen kokoelmat ovat rajallisia, ja ulkomaan opintoretket ovat tästä syystä välttämättömyys, johon valitettavasti ei useinkaan ole riittäviä mahdollisuuksia. Mieleeni on jäänyt ensimmäinen nuoruuden kokemukseni Ingresin teosten äärellä Louvressa. En ollut koskaan oivaltanut kuvien perusteella hänen valonkäyttönsä hienoutta. Vastaavalla tavalla ymmärsin Canovan marmoriveistosten herkkyyden vasta ne nähdessäni.

Taidehistorian opiskelijajärjestö Eidos ry on jo vuosia järjestänyt ulkomaan opintoretkiä, koska oppiaineen mahdollisuudet toteuttaa niitä ovat rajalliset. On hienoa ja kunnioitettavaa, että nuoret opiskelijat ovat näin määrätietoisia.

Johanna Vakkari oli Markus Hiekkasen kanssa ohjaamassa taidehistorian opintoretkeä Roomassa 2009. Kuva: Jukka Cadogan.

 

Takaisin