Työskentelin Helsingin yliopiston päärakennuksessa parinkymmenen vuoden ajan ja joinakin kiireisinä aikoina lähes elin siellä. Opin kulkemaan käytävillä iltaisin valoja sytyttämättä. Muistan heinäkuut, jolloin yliopisto oli suljettu, ja päärakennuksen vanhalla puolella tapasi muita yliopistolaisia vain satunnaisesti.

Mieleeni ovat painuneet hiljaisuus, eri vuorokauden aikojen valaistukset, veistosten heittovarjot seinillä, lattiavahan tuoksu, raitiovaunujen aiheuttama tärinä ja mietteet siitä, ketkä kaikki aikojen kuluessa olivat kulkeneet samoilla portailla ja käytävillä. Taidehistorian kirjasto ja kuva-arkisto olivat käden ulottuvilla ja yliopiston kirjasto muutaman askeleen päässä seuraavassa rakennuksessa. Arkkitehtuurinsa, tilallisuutensa ja veistoskokoelmansa vuoksi yliopiston päärakennuksen vanha puoli muodosti esteettisen ympäristön, joka muistutti joka päivä taidehistorian merkityksellisyydestä.

Helsingin yliopistoon liittyy paljon hyviä muistoja oppilaista, kollegoista ja ystävistä. Olin ylpeä saadessani taidehistorian opiskelijajärjestö Eidos ry:n kunniajäsenyyden vuonna 2001, kun järjestö täytti 40 vuotta. Erityisen iloinen olin siitä, että se myönnettiin työstä, jota olin tehnyt opiskelijoiden ja oppiaineen yhteistyön tiivistämiseksi. Olin myös huvittunut ja hämmentynyt, sillä ennen minua kunniajäsenyyden olivat saaneet ainoastaan taidehistorian professorit Lars Pettersson ja Henrik Lilius sekä Eidoksen perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja kirjailija Pekka Suhonen. Ilmeisesti hämäävä ikäero edellisiin verrattuna sai erään mieskollegan esittäytymään minulle samana iltana sanoin: ”Tapasimme viimeksi varmaankin iloisella 60-luvulla”. Vuonna 1961 syntyneenä uskaltauduin epäilemään väitteen todenperäisyyttä.

Onnellisin olen ollut niistä kerroista kun opetus on onnistunut, opiskelijani ovat edistyneet hyvin ja olen saanut heiltä kiittävää palautetta. Opettamisen ja opetusmenetelmien kehittäminen ovat pitkäjännitteisyyttä vaativaa työtä, johon olen suhtautunut vakavasti ja kunnianhimoisesti, koska pidän opetusta yliopiston keskeisimpänä tehtävänä. Se, että oppilaat pitävät yhteyttä vielä senkin jälkeen kun he ovat jo muuttuneet kollegoiksi, on merkityksellistä. Parhaimmillaan se osoittaa, että opintojen aikana saadut tiedot ja taidot ovat kantaneet eteenpäin ja auttaneet löytämään paikan työelämässä. Lisäksi se viittaa siihen, että luottamus ja molemminpuolinen arvostus opettaja-oppilas suhteessa on toiminut hyvin.

Huippuhetkistä mieleeni ovat jääneet myös monet Italiaan ja useimmiten Roomaan suuntautuneet opintoretket, jotka ovat edellyttäneet pitkää valmistelua sekä opettajilta että oppilailta. Matkat olivat innostavia ja ikimuistoisia myös kollegiaalisen työskentelyn vuoksi sillä kaikilla Villa Lanten ekskursioilla mukanani oli joku toinen opettaja. Yliopistossa ei useinkaan tarjoudu mahdollisuuksia yhtä läheiseen yhteistyöhön, sillä kukin vastaa pääasiassa omasta opetuksestaan.

Oppilaiden tutustuttaminen taideteoksiin paikan päällä on taidehistoriassa oleellista. Helposti kuvitellaan, että vain arkkitehtuuri on tilallisuutensa vuoksi asia, jota ei voi riittävästi ymmärtää kuvien perusteella, mutta sama pätee kaikkeen kuvataiteeseen. Roomassa, Lontoossa, Pariisissa, Madridissa, Wienissä, New Yorkissa ja monissa muissa suurissa kaupungeissa teosten näkeminen paikalla on itsestään selvä osa opetusta, ja jos jostain olen kateellinen ulkomaisille kollegoilleni, niin juuri tästä mahdollisuudesta. Helsingin ja koko Suomen kokoelmat ovat rajallisia, ja ulkomaan opintoretket ovat tästä syystä välttämättömyys, johon valitettavasti ei useinkaan ole riittäviä mahdollisuuksia. Mieleeni on jäänyt ensimmäinen nuoruuden kokemukseni Ingresin teosten äärellä Louvressa. En ollut koskaan oivaltanut kuvien perusteella hänen valonkäyttönsä hienoutta. Vastaavalla tavalla ymmärsin Canovan marmoriveistosten herkkyyden vasta ne nähdessäni.

Taidehistorian opiskelijajärjestö Eidos ry on jo vuosia järjestänyt ulkomaan opintoretkiä, koska oppiaineen mahdollisuudet toteuttaa niitä ovat rajalliset. On hienoa ja kunnioitettavaa, että nuoret opiskelijat ovat näin määrätietoisia.