Johan Ludvig Runebergin muutto Porvooseen vuonna 1837 tarkoitti eräänlaista eroa akateemisesta maailmasta. Hänelle tarjottiin myöhemmin professuuria Kreikan kirjallisuudessa, mutta hän ei ottanut sitä vastaan. Akateemisesta maailmasta ulosjättäytyminen ei kuitenkaan estänyt häntä menestymästä runoilijana. Päinvastoin yliopistossa saatu koulutus ja kiinnostuminen klassisen antiikin kirjallisuuteen ja runouteen vaikutti emeritusprofessori Matti Klingen mukaan Runebergin omaan tuotantoon suuresti.

Kiinnostus antiikin kirjallisuuteen ja runouteen johdatteli Runebergin myös balkanilaisen kansanrunouden piirin, jota pidettiin klassisen antiikin jonkinlaisena jatkumona ja oli suuressa muodissa 1800-luvulla. Runebergille kansanrunous edustikin aitoa runoutta. Runebergin mielestä ”runoilijoiden tuli sen tapaan maalata kuvia, jotka välittivät lukijalle kauneutta eikä tullut yrittää esittää kauneutta yksityiskohtia nimeämällä.” Maisemien ja suomalaisen kansan kuvailu olikin Runebergin tuotannolle tyypillisiä.

Oman työnsä ohella hän seurasi innokkaasti Lönnrotin työtä Kantelettaren ja hieman myöhemmin myös Kalevalan parissa. Runeberg jätti kuitenkin kansanrunouden keräämisen Lönnrotille ja keskittyi enimmäkseen kirjoittamaan omia runojaan tai kääntämään ruotsiksi Lönnrotin runoja.

Kääntämistyön huomionarvoisa puoli lienee se, että Runeberg ei osannut itse kovinkaan hyvin suomea. Hänen vaimonsa on kerrottu todenneen ruotsintamisen tapahtuneen niin, että eräs hänen ystävistään kertoi, mitä kyseinen sana tai sanat tarkoittivat kirjaimellisesti. Karkean ruotsinnoksen pohjalta Runeberg suoritti runollisen käännöksen.

Runeberg julkaisi ensimmäisen oman runokokoelmansa vuonna 1830, joka saavutti heti huomiota kulttuurillisessa yleisössä. Ensimmäisessä kokoelmassa oli myös Saarijärven Paavona tunnettu runo. Inspiraation runoon Runeberg oli saanut kylästä, jossa hän oli muutama vuotta aikaisemmin toiminut kotiopettajana.

Kuuluisin Runebergin töistä lienee Vänrikki Stoolin tarinat, joka ilmestyi ruotsinkielisenä kahdessa osassa vuosina 1848 ja 1860. Teoksen aloitusruno sovitettiin Maamme-lauluksi vuonna 1848. Viimeistään tämän jälkeen Runebergin asema kansallisrunoilijana oli saavutettu.

Helsingin yliopisto ja Kansalliskirjasto digitoivat kaunokirjallisuuden klassikoita. Klassikkokirjasto-verkkopalvelu tarjoaa kotimaista kaunokirjallisuutta kenen tahansa vapaasti luettavaksi ja tutkittavaksi. Johan Ludvig Runebergin teoksia ja vaimonsa Fredrika Runebergin tuotantoa on vapaasti luettavissa Klassikkokirjasto-verkkopalvelun kautta. Lisätietoa Kirjallisuuspankki-projektista.

Lähteet:

Artikkelissa oleva lainaus: Raija Majamaa ja Marjut Paulaharju, ”J.L. Runeberg. Suomen runoilija”, s. 46.

• Raija Majamaa ja Marjut Paulaharju, ”J. L. Runeberg. Suomen runoilija”. Karisto Oy: Hämeenlinna, 2004.
• Matti Klinge, ”Runeberg, Johan Ludvig”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Luettu 19.12.2014.
• Wikipedia, ”Johan Ludvig Runeberg”. Luettu 19.12.2014.