Olen mukana Koneen Säätiössä luottamushenkilönä. Säätiötoiminta on yleishyödyllisyydessään perusluonteeltaan myönteistä, enkä malta olla käyttämättä siihen enemmän aikaa kuin hallituksen varapuheenjohtajuus sinänsä edellyttäisi. Koneen Säätiö tukee tätä nykyä humanistista, yhteiskuntatieteellistä ja ympäristöntutkimusta sekä taidetta ja kulttuuria.

Olen ollut myös mukana kehittämässä säätiöiden keskinäistä yhteistyötä, esimerkiksi käynnistämässä Säätiöiden post doc -poolia, joka tukee nuorten tutkijoiden kansainvälistymistä. Säätiöyhteistyössä on tärkeää löytää yhteiset päämäärät – esimerkiksi suhteessa yliopistoihin – ja samalla säilyttää kunkin säätiön omaleimaisuus, joka johtuu suoraan säätäjän muotoilemasta säätiön tarkoituksesta. Kun säätiö keskittyy hyvin omaan erikoisalaansa, on sen mahdollista olla vaikuttava toimija antamalla rahoitettavilleen rahoituksen ohella ajatuksia.

Nykyinen tiedepoliittinen ilmasto vaatii säätiöväeltä skarppaamista. Kun tieteen julkinen rahoitus vähenee ja fokusoituu strategisiin kärkihankkeisiin ja painoalueisiin ja samaan aikaan toisaalla säätiöiden varallisuus ja jakovara kasvavat, voi vanha hokema säätiöt tarjoavat vaihtoehtoja saada uuden tulkinnan. Ehkä perustutkimus onkin kohta entistä enemmän säätiörahoituksen varassa?

Niin kutsutuilla apurahasäätiöillä on pitkä ja vakaa perinne rahoittaa etenkin väitöskirjaa tekeviä tutkijoita. Virtaviivaisimpien yliopistojen prosessikaavioihin eivät satunnaiset tutkijat tai ylipäätään yliopiston ulkopuolelta kertyvät rahapurot vaan tunnu enää sopivan. Onkin kiinnostavaa seurata, mihin säätiöraha seuraavaksi suuntautuu, jos apurahatutkijoiden tilanne yliopistolla vielä heikkenee. Itse toivon toki kovasti, että perus- ja muitakin tutkijoita vielä mahtuisi yliopistojen siipien ja seinien suojaan, tuli rahoitus sitten Akatemialta, säätiöiltä tai yliopistolta itseltään.