Paras yksittäinen muisto Helsingin yliopistosta osuu 1990-luvun alkuun. Käydessäni graduseminaaria lukuvuonna 1990–1991 tutustuin yliopiston päärakennuksen uuden puolen silloisiin naulakkovahtimestareihin Auliin ja Ritvaan. Juttelin heidän kanssaan usein muutaman sanan ennen häipymistä Helsingin iltaan. Sukkapuikkojen kilinä taukosi tuskin siksi hetkeksi kun toinen heistä ojensi minulle takkia. Joulun tullen sain Aulilta ja Ritvalta lahjaksi villasukkaparin.

Ehkä nuo yliopiston päärakennuksessa kudotut, valkosiniset villasukat edustavat minulle sitä jopa liiallista kodikkuutta, jota olen tuossa rakennuksessa ja suomen kielen oppiaineessa saanut kokea.

Yleisemmin yliopistossa parasta on ajatusten jakaminen: saada kehitellä ideoita myös päämäärättömästi, pelkästä kehittelyn ilosta. Toivon jotain tuosta tunnelmasta olevan läsnä dosenttiopetuksessani, niin että opiskelijat saisivat luennoiltani ainesta kuppilakeskusteluihinsa, jotka ovat tietysti älyllisen haahuilun omimpia konteksteja.