Ilmari Krohnin ajautuminen akateemisen maailman pyörteisiin ei ollut sattumaa. Hänen isänsä, Julius Krohn  oli aikansa merkittävimpiä kansanrunouden tutkijoita ja kulttuurinharrastajia. Krohnin suku oli lähtöisin Saksasta, mutta Julius oli innostunut J.V. Snellmanin työstä ja pyrki tekemään perheestään suomenkielisen. Tästä syystä hänen lapsensa, myös Ilmari, kävivät koko koulunsa suomeksi. Vanhempiensa kautta Ilmari osasi ruotsia ja saksaa. Myöhemmin hän opetteli myös ranskan ja unkarin. Kielitaituruudesta olikin hyötyä Krohnin myöhemmissä opinnoissa ja työuralla.

Ilmari Krohn ei kuitenkaan seurannut isäänsä kirjalliselle uralle vaan kiinnostuksen kohteet löytyivät musiikin parista. Pianonsoittoa hän oli harjoitellut jo lapsena tätinsä Henriette Nybergin ohjauksessa ja jatkoi sitä läpi elämänsä. Henriette Nyberg oli puolestaan opiskellut soittamaan Saksassa, Leipzigin konservatoriossa yhtenä ensimmäisistä suomalaisista.

Kirjauduttuaan yliopistoon vuonna 1885 Krohn jatkoi lempiharrastustaan yliopiston musiikkinopettajan Richard Faltinin ohjauksessa. Lisäksi Ilmari opiskeli historiaa, estetiikkaa, espanjan kieltä ja kirjallisuutta sekä latinaa. Musiikkitieteellä ei tuolloin ollut professuuria eikä täten varsinaista tutkintolinjaa, vaikka yliopiston piiristä löytyi niin kuoroja kuin orkestereita.

Ilmari Krohnin taustan huomioiden ei ole yllättävää, että hän jo opintojen aikana hakeutui Saksaan, Leipzigin konservatorioon parantamaan pianonsoittoaan, mutta myös tutustumaan säveltämiseen. Opiskeluaikanaan hän tapasi tulevan puolisonsa Emilie von Dittmanin, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1893. Vuosi tämän jälkeen Krohn valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi.

Uusi elämänvaihe tarkoitti sitä, että Krohnin piti etsiä säännöllinen tulonlähde. Perhe muutti Tampereelle, josta Ilmari Krohnille aukeni paikka Aleksanterin kirkon urkurina. Urkurin työn ohessa hän teki myös opetustyötä Helsingissä, mikä varmasti kävi pidemmän päälle raskaaksi. Lopullisesti hän muutti takaisin Helsinkiin vuosisadan alkupuolella. Emilie von Dittman kuoli vuonna 1905. Avioliitosta oli syntynyt kahdeksan lasta ja moni heistä menestyi omilla urillaan tieteen ja taiteen parissa.

Ilmari löysi uuden puolison Hilja Haahdesta jo seuraavana vuonna. Työt jatkuivat erinäisten projektien ja oppaiden parissa sekä luonnollisesti opetustyössä. Uuden urkurin työn Krohn sai Helsingin eteläisen (Sörnäisten) suomalaisen seurakunnan kanttorina, jossa hän aloitti 1911. Musiikkitieteen professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1918.

Ilmari Krohn eli harvinaisen pitkään, 92-vuotiaaksi. Jo elinaikanaan hänestä tuli kunnioitettu säveltäjä, opettaja sekä kansainvälinen toimija. Krohn sai useita kunnianosoituksia ja jäsenyyksiä tieteellisissä yhteisöissä.

Lähteet:

• Veli-Matti Autio: ”Krohn, Ilmari”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Luettu 20.1.2015. (Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.)
• Martti Laitinen: Uupumaton uurastus. Tarkastelu Ilmari Krohnin elämänvaiheista ja sävellystuotannosta kevääseen 1905 asti. Pro gradu -tutkielma.
• Wikipedia, ”Ilmari Krohn”. Luettu 20.1.2015.

Tekstiä on 3.2.2015 korjattu muutamien asiavirheiden osalta (Krohn oli urkuri, Krohnin kielitaito, tutustuminen Emilie von Dittmaniin, kaikki kahdeksan lasta oli ensimmäisen vaimon kanssa).