Takaisin

Ilkka Niiniluoto

Ilkka Maunu Olavi Niiniluoto
12.3.1946, Helsinki

LuK 1967 ja FK 1968 (sovellettu matematiikka), FL 1971 ja FT 1974 (teoreettinen filosofia), Helsingin yliopisto

Teoreettisen filosofian professori 1977–2014, Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston kansleri 2008–2013
Helsingin yliopiston rehtori 2003–2008
Matematiikan apulaisprofessorina 1973–1977, Helsingin yliopisto

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta
Tutkimusteemat: tieteenfilosofia, filosofinen logiikka, tieto-oppi, kulttuurifilosofia, filosofian historia

Pääteoksiin kuuluvat Is Science progressive? (1984), Truthlikeness (1987) ja Critical Scientific Realism (1999). Parin sadan tieteellisen artikkelin ja toimitettujen teosten lisäksi julkaissut toista kymmentä suomenkielistä oppikirjaa ja esseekokoelmaa. mm. Tiede, filosofia ja maailmankatsomus (1984), Maailma, minä ja kulttuuri (1990), Järki, arvot ja välineet (1994) ja Totuuden rakastaminen (2003).

Palkinnot ja erityissaavutukset
Helsingin yliopiston tiedonjulkistamispalkinto 1986
Chydenius-palkinto 1990
Prometheus-palkinto 2004
Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtori 2007

Tekstit: Ilkka Niiniluoto (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Totuuden läheisyys

Tulin yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa, mutta humanistisen toimittajaperheen antama tausta ajoi minua filosofian pariin. Opinnoissani minua kiinnosti erityisesti todennäköisyysteoria ja logiikka.

Väitöskirjaa lähdin tekemään tutkijaprofessori Jaakko Hintikan ryhmässä, jossa omaksuin myöhemmässä tutkimustyössäni käyttämät eksaktit käsitevälineet. Väitöskirjassani sovelsin Hintikan kehittämää induktiologiikkaa tieteellisen päättelyn tarkasteluun. Näin päädyin puolustamaan tieteellistä realismia, jonka mukaan teoriat ovat yrityksiä kuvata ja selittää todellisuutta. Silti tiedekin on erehtyväistä, joten parhaatkin teoriat vain lähestyvät totuutta.

Vuonna 1975 keksin, miten voidaan ratkaista Karl Popperin esittämä avoin ongelma tieteellisten teorioiden totuudenkaltaisuuden eli verisimilituudin määrittelemisestä. Tästä aiheesta on tullut minulle elinikäinen tutkimusohjelma, jonka teknisiä tuloksia olen koonnut 500-sivuiseen monografiaan Truthlikeness (1987) ja filosofisia johtopäätöksiä teokseen Critical Scientific Realism (1999).

Realismin ongelma on edelleen tieteenfilosofian suuria kiistanaiheita, johon liittyvät myös nykyiset työni idealisoiduista malleista ja abduktiosta (eli yllättävistä ilmiöistä niiden selityksiin etenevästä päättelystä). Realismiin puolustuksella on tärkeä merkitys myös silloin, kun arvioidaan tieteen luotettavuutta suhteessa muihin uskomuksen muodostuksen tapoihin. Siten looginen ja filosofinen perustyö realismin puolesta tukee myös humanistiseen etiikkaan sitoutuvaa tieteellistä maailmankatsomusta, jota olen käsitellyt suomenkielisissä esseissäni. Tällä tavoin systemaattinen filosofia ja osallistuva filosofia muodostavat minulle toisiinsa liittyvän jatkumon.

Ilkka Niiniluoto kuuntelemassa professori Jaakko Hintikan esitelmää Lauri Carlsonin kanssa Metsätalossa 1970-luvun puolivälissä. Ilkka Niiniluodon yksityisarkisto.​
Ilkka Niiniluoto kuuntelemassa professori Jaakko Hintikan esitelmää Lauri Carlsonin kanssa Metsätalossa 1970-luvun puolivälissä. Ilkka Niiniluodon yksityisarkisto.​

           

Takaisin