Musiikki on ollut intohimoni niin kauan kuin muistan, ja mummon kattilat ja vadit tuli taaperoiässä taottua säpäleiksi. Ala- ja yläasteet kävin musiikkiluokilla. Laajasalon lähiölukiossakin paukuttelin rumpuja koulun kuoron taustalla ja jorailin naistenvaatteissa lavalla kevätjuhlaesityksessä. Klassinen piano sai jossain vaiheessa jäädä, kun se tavallinen tarina - keskiolut, kaupungilla hengailu ja vastakkainen sukupuoli alkoivat kiinnostaa teini-iässä. Soitin rumpuja punk-bändeissä, liikuin graffitiporukoissa ja kuuntelin räppiä. Vinyylilevyjen keräily vei mennessään, syvensi harrastusta ja laajensi skaalaa 90-luvun alussa, ja Roskilden rockfestivaalit räjäytti pään vuonna 1993 - eikä paluuta ollut.

Kotimaisen kirjallisuuden perusopintoihin kuuluva Klassikot-tentti (2,5 ov), jossa lämättiin 36 kirjan nippu reppuun, oli ravisteleva kokemus. Se mullisti ajatteluni ja käsitykseni kirjallisuudesta ja maailmasta ylipäätään. Se herätti viimeistään siihen, mitä yliopisto-todellisuus on. Sitä kautta kirjasivistys alkoi virrata maailmani, jossa Mario Puzon Kummisetä oli ainoa klassikko niiden noin kolmen kirjan joukosta, jotka hyllystäni levymetrien ja Tex Willereiden välistä löytyi.

Haaveenani on säilyttää kuulo ja näkökyky, jotta voin jatkaa tällä verrattomalla tiellä, joka valitsi minut.

Tähän artikkeliin olemme koonneet verkkolinkkejä, joiden kautta pääsee kuulemaan ja lukemaan lisää Mikko Sarjasen sekä Atomirotan ja Notkean Rotan maailmasta.