Helena Ruuska

Marja Helena Ruuska
7.5.1958, Heinola

Filosofian kandidaatti 1985 (Kotimainen kirjallisuus), lisensiaatti 1995, tohtori 2010, Helsingin yliopisto
Peruskoulun luokanopettaja 1980, Helsingin yliopisto

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori 2009-, Helsingin yliopisto, Helsingin normaalilyseo
Kustannuspäällikkö 2001–2009, Kustannusosakeyhtiö Otava
Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori 1994–2001, Kruununhaan yläaste
Luokanopettaja 1980–1994, Helsingin kaupunki

Julkaisut, palkinnot ja erityissaavutukset:
Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija, 2015
Marja-Liisa Vartio. Kuin linnun kirkaisu, 2012

Oppimateriaaleja:
Kärki 7, Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaali, 2015
Aleksis 7–9, Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaali 2002–2015
Piste 1–3 ja 4–6. Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaali 2005 ja 2006

Kirjallisuuskritiikkejä eri lehtiin, viimeksi Helsingin Sanomiin 2009-

Luottamustoimia:
Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen varapuheenjohtaja 2012-
Perusopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden valtakunnallisen opetussuunnitelmatyöryhmän jäsen 2012–2014

Kuva: Pertti Nisonen / WSOY
Tekstit: Helena Ruuska (Tomas Sjöblom, toim.)

Parhaat muistoni Helsingin yliopistosta

Rakastan Helsingin yliopiston päärakennuksen arvokkaita luentosaleja, mustia suoraselkäisiä penkkirivejä, kateedereja. Kolisevat istuimet eivät suosi myöhästyjiä.

Uskon luentoon, vanhanaikaisimpaan mahdolliseen opetusmenetelmään. Professori puhuu ja opiskelijat kuuntelevat. Muistan Kai Laitisen luennoimassa J. L. Runebergistä. Muistan Maria-Liisa Nevalan pohjoismaisen kirjallisuuden luennot. Opin paljon, en nimiä enkä vuosilukuja, mutta millaista kirjallisuutta Pohjolassa on kirjoitettu.

Muistan, miten Markku Envall luennoi aforismeista ja kirjoitti sen pohjalta väitöskirjansa Suomalainen aforismi. Keinoja, rakenteita, lajeja, ongelmia.

Uskon myös lopputentteihin, bulimiaoppimiseksi halvennettuun opetusmenetelmään. 1980-luvun alkuvuosina kotimaisen kirjallisuuden tentteihin luettiin kirjailijoiden tuotantoja ja kirjallisia aikakausia. Opittiin kokonaisuuksia, ei sirpaletietoja.

Viikkokausien lukemisen jälkeen vatsanpohjassa nipisti, kun tentaattori totesi Porthanian ykkössalissa: ”Kuoret saa avata.”