Takaisin

Hanna Snellman

16.4.1961, Sodankylä

Filosofian maisteri 1986 ja filosofian tohtori 1997 (kansatiede), Helsingin yliopisto

Kansatieteen professori 2012–, varadekaani 2014–2016, dekaanin sijainen 2014–2015, dekaani 2017–, Helsingin yliopisto

Suomalais-ugrilaisen kansatieteen assistentti 1987–2004, Helsingin yliopisto
Kulttuuriantropologian vs. assistentti 1991, Oulun yliopisto
Akatemiatutkija 2004–2007 ja Kollegiumtutkija 2008, Helsingin yliopisto
Finnish Chair 2007, Lakehead University, Kanada
Etnologian professori 2009–2012, Jyväskylän yliopisto

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Kuva: Ari Aalto
Tekstit: Hanna Snellman, Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Paras muistoni Helsingin yliopistosta

Olen aina tiennyt, että haluan opiskella Helsingin yliopistossa, mutta en koskaan suunnitellut tutkijanuraa. Kun edeltäjäni, kansatieteen professori Juhani U.E. Lehtonen pyysi minua assistentin sijaiseksi opintojeni loppuvaiheessa, kertoi hän, että työhön liittyi jatko-opiskelu. Kun keskustelimme väitöskirjan aiheesta, ehdotin tutkimuksen aiheeksi Kemijoen uittoa. Aihe oli minulle tuttu kotipiiristä, se oli keskeinen aihe Lapin ja koko Suomenkin historiassa, mutta siitä ei ollut kansatieteellistä tutkimusta käytännössä lainkaan.

Muistan selkeästi hetken, kun hyppyaskelin kiirehdin kotiin kertomaan myös humanistisessa tiedekunnassa opiskelevalle sisarelleni, että saan tutkia uittoa ja Lappia. Saman onnen tunteen koin lukiessani väitöskirjani ”Tukkilaisen tulo ja lähtö” kirja-arvostelua Kainuun Sanomista. Arvostelijan mukaan väitöskirjani lukeminen oli kuin olisi hyvä hillapaikan löytänyt. Koin onnistuneeni siinä, mikä on minulle tutkijana tärkeää: kirjoittaa tieteellisesti relevantti tutkimus, jolla on annettavaa myös niille ihmisille, joita tutkimus koskee. Tässä muistossa kiteytyy myös terveiseni 375-vuotiaalle Helsingin yliopistolle: Olemme koko Suomen yliopisto!

Hanna Snellmanin "Göteborg - Sallan suurin kylä" -tutkimushankkeessa kansatieteen väitöskirjan Göteborgin yliopistoon tehnyt Marja Ågren kenttätyömatkalta Hannan kanssa Suomen Lapissa vuonna 2001.​ Kuva: Marianne Junila.​​​​
Hanna Snellmanin "Göteborg - Sallan suurin kylä" -tutkimushankkeessa kansatieteen väitöskirjan Göteborgin yliopistoon tehnyt Marja Ågren kenttätyömatkalta Hannan kanssa Suomen Lapissa vuonna 2001.​ Kuva: Marianne Junila.​​​​

 

Takaisin