Olen aina tiennyt, että haluan opiskella Helsingin yliopistossa, mutta en koskaan suunnitellut tutkijanuraa. Kun edeltäjäni, kansatieteen professori Juhani U.E. Lehtonen pyysi minua assistentin sijaiseksi opintojeni loppuvaiheessa, kertoi hän, että työhön liittyi jatko-opiskelu. Kun keskustelimme väitöskirjan aiheesta, ehdotin tutkimuksen aiheeksi Kemijoen uittoa. Aihe oli minulle tuttu kotipiiristä, se oli keskeinen aihe Lapin ja koko Suomenkin historiassa, mutta siitä ei ollut kansatieteellistä tutkimusta käytännössä lainkaan.

Muistan selkeästi hetken, kun hyppyaskelin kiirehdin kotiin kertomaan myös humanistisessa tiedekunnassa opiskelevalle sisarelleni, että saan tutkia uittoa ja Lappia. Saman onnen tunteen koin lukiessani väitöskirjani ”Tukkilaisen tulo ja lähtö” kirja-arvostelua Kainuun Sanomista. Arvostelijan mukaan väitöskirjani lukeminen oli kuin olisi hyvä hillapaikan löytänyt. Koin onnistuneeni siinä, mikä on minulle tutkijana tärkeää: kirjoittaa tieteellisesti relevantti tutkimus, jolla on annettavaa myös niille ihmisille, joita tutkimus koskee. Tässä muistossa kiteytyy myös terveiseni 375-vuotiaalle Helsingin yliopistolle: Olemme koko Suomen yliopisto!