Tieteenalana kansatiede syntyi kansallisen projektin lapsena ja ”kansallinen” oli se argumentti, jolla juuri itsenäistyneessä valtiossa vedottiin päättäjiin.  Kansatieteen professuuri perustettiin itsenäisen Suomen kunniaksi vuonna 1921. Professuuri ei kuitenkaan ollut pelkästään kansallinen, sillä 2000-luvulle saakka professuurissa oli etuliite suomalais-ugrilainen.

– Nykykansatiede soveltuu erinomaisesti suurten globaalien haasteiden pohtimiseen tutkimuksen keinoin. Omissa siirtolaisiin liittyvissä tutkimuksissani olen tarkastellut suomalaisia maahanmuuttajina Ruotsissa ja Kanadassa. Maahanmuuttajiin liittyvä teoreettinen tutkimuskirjallisuus on tuonut tutkimukseeni aivan uuden ulottuvuuden, kertoo professori Hanna Snellman.

Tutkimuksissaan Snellman on sivunnut monta kertaa kansatieteen historiaa. Artikkelissaan ”Kansatieteellisten karttojen takaa” teoksessa Kotiseutu ja kansakunta. Miten suomalaista historiaa on rakennettu (toim. Pirjo Markkola, Hanna Snellman ja Ann-Catrin Östman, SKS 2014) hän kertoo, millä tavoin Kansallismuseon kansatieteellinen kyselytoiminta rakentui ja miten kyselyt toimivat suhteessa aikansa metodeihin ja teorioihin.

Snellmanin tutkimuksiin liittyy ripaus tieteenalan hiljaista tietoa ja oppihistoriaa.

– Edeltäjäni, kansatieteen professorina vuodet 1980–2010 toiminut emeritusprofessori Juhani U.E. Lehtonen luovutti aineiston minulle kertoen, että kokoelma on täydellinen. Hän oli aikoinaan saanut 1950–1970-luvuilla painetut ensimmäiset kyselylehdet kyselytoiminnan alkuunpanijalta ja edeltäjältään, kansatieteen professori Niilo Valoselta.  Lehtonen oli itse täydentänyt kokoelmaa niin kauan kuin Museoviraston kyselytoiminta jatkui vuosituhannen vaihteeseen saakka.

Hanna Snellmanin mukaan metodologisen nationalismin, tutkimuksen kiinnittymisestä kansallisvaltion viitekehykseen, näkökulmasta aineisto on mielenkiintoinen.

– Kyselyillä selvästi haluttiin etsiä tietoa Suomesta ja jopa pönkittää ajatusta erityisestä suomalaisuudesta sen puhtaimmassa muodossa ajalta, jolloin uudet tuulet, kaupungistuminen ja teollistuminen eivät vielä olleet muuttaneet eräänlaista ”alkusuomalaisuutta”. Kansatieteellisissä kartoissa oli mukana ruotsinpuoleinen Torniojokilaakso ja Itä-Karjala ja joskus myös Värmlanti. Piirtämällä Suomi-neito kaksikätiseksi tehtiin myös politiikkaa.