Frans Emil Sillanpää oli ensimmäinen suomalainen Nobel-palkittu ja toistaiseksi myös ainoa suomalainen, joka on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Yliopisto-opintojensa alkutaipaleella Sillanpää ei suunnitellut kirjailijan uraa, vaan hän ryhtyi tavoittelemaan lääkärin ammattia. Vaikka Sillanpää jätti lääkärin opinnot kesken, hän ehti kuitenkin omaksua luonnonfilosofisen maailmankatsomuksen. Tämä näkyi Sillanpään ensimmäisen romaanin Elämä ja aurinko (1916) lisäksi myös hänen myöhemmässä tuotannossaan.

Opiskeluvuosinaan Sillanpää tutustui ystävänsä Heikki Järnefeltin kautta suomalaiseen taitelijakermaan, muun muassa Jean Sibeliukseen, Eero Järnefeltiin ja Juhani Ahoon.

Luonnonfilosofisen otteen ohella Sillanpäälle ominaisena piirteenä voidaan pitää keskitien kulkemista niin kulttuurielämän kuin politiikan saralla. Hän jättäytyi puolueettomaksi sisällissodan aikana ja julkaisi pian sisällissodan jälkeen teoksen Hurskas kurjuus (1919), joka kuvaa sotaan johtaneita tapahtumia punaisten näkökulmasta. Kirja käännettiin ruotsiksi ja se nosti Sillanpään mainetta Pohjoismaissa.

1920-luku oli Sillanpäälle taloudellisesti vaikeaa aikaa. Uuden kodin, Saavutus-huvilan, kunnostaminen Hämeenkyrössä vei kosolti pääomaa eikä kirjoja tahtonut syntyä. Työ WSOY:n kustannustoimittajana auttoi selviytymään arjesta, mutta pysyvää ratkaisua tämä ei tuonut. 1930-luvun taitteessa kustannusyhtiö Otava pelasti Sillanpään taloudellisesta ahdingosta maksamalla 600 000 markkaa oikeuksista kirjailijan nykyiseen ja menneeseen tuotantoon ja Saavutus-huvilaan sekä kuittaamalla Sillanpään velat.

Sillanpään tuotannon käännekohdaksi muodostui 1930-luku. Ilmeisesti rahavaikeuksista pääseminen auttoi luomistyöhön palaamisessa ja seuraavina vuosina Sillanpää julkaisi romaanin per vuosi. Teokset saavuttivat huomiota myös ulkomailla. Häntä veikattiin Nobelin palkinnon saajaksi jo tässä vaiheessa, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Sen sijaan Helsingin yliopiston filosofinen tiedekunta kunnioitti kirjailijaa kunniatohtorin arvolla vuonna 1936.

F. E. Sillanpäälle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto viimein talvisodan kynnyksellä vuonna 1939. Kirjailija ei halunnut pitää palkintoa itsellään, vaan luovutti sen valtiolle jalometallikeräyksen yhteydessä sotaponnistuksien avuksi. Sotien jälkeen Sillanpää esiintyi paljon radiossa. Hän tuli tunnetuksi erityisesti joulusaarnoistaan vuosina 1945–1963, joista suuri yleisö muistaa Sillanpään ehkä jopa hänen kirjallista tuotantoaan paremmin.

Lähteet:

• Klinge, Matti, Sodan ja muutoksen aika teoksessa Klinge, Matti (toim.) Helsingin yliopisto 1694–1990. 3. osa Helsingin yliopisto 1917–1990. Otava, Helsinki 1990.
• Rajala, Panu, Sillanpää, Frans Emil. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Luettu 28.08.2015. Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.
• ”Nobel-palkinto”, F. E. Sillanpään Seura
• Frans Emil Sillanpää. Wikipedia-verkkoartikkeli. Luettu 28.08.2015.