nen Metsätaloon muuttamista romaanisella filologialla oli käytössään muutama työhuone Porthaniassa: niitä riitti professorille, apulaisprofessorille ja assistentille. Porthaniassa työskentelemisellä oli se ääretön etu, että kirjasto oli samassa rakennuksessa lyhyen matkan päässä eli seuraavassa kerroksessa. Se oli jaettu huoneisiin oppiaineiden mukaan. Antiquitasissa istuivat antiikin tutkijat, Litterarumissa kirjallisuusihmiset, Romanicassa (jota jotkut kutsuivat Romanticaksi) romanistit.

Kirjaston koko erinomainen ja auliisti neuvova henkilökunta oli tavattavissa yhdestä ja samasta kerroksesta.  Erityisen mielenkiintoinen oli uskollisen kirjasto-avustajan kopin kaltainen tila, jonne hän itse - muista puhumattakaan - hädin tuskin mahtui. Hänen kirjakasoissaan oli toisinaan romanistiikan kaksoiskappaleita, joita sopivaan aikaan paikalle osunut tutkija saattoi saada, kunhan niihin oli ensin lyöty leima ”poistettu”.

Kirjastoon – sen kaikkiin huoneisiin! – harvat ja valitut pääsivät omalla avaimellaan ympäri vuorokauden. Kello 20 jälkeen työrauha oli taattu ja lauantaisin saattoi jopa jättää painavat sanakirjat pöydälle odottamaan sunnuntaita.  Virka-ajan ulkopuolella rakennuksessa työskenteli uskollinen joukko: muutama tietotekniikan kehityksen kärjessä oleva lingvisti, joukossa englannin apulaisprofessori, puuhaili herkeämättä merkillisten laitteiden parissa; kahta spanieliaan taluttava henkilökohtainen ylimääräinen professori pistäytyi tarkistamaan jonkun etymologian. Oppinut epigrafi oli paikalla aina.

Kulkiessani työhuoneeni ja kirjaston välillä tyhjässä rakennuksessa tuli sellainen olo, että Porthania on minun!