Semiotiikka on rikastuttanut elämääni suuresti. Vuodesta 1988 lähtien johdin Imatralla Kansainvälistä semiotiikan instituuttia (ISI) vuoteen 2013, jolloin opetusministeriö lopetti sen rahoituksen. Imatran ISI:sta oli ehtinyt muodostua todellinen tieteellinen brändi. Sieltä käsin toimitettiin Acta Semiotica Fennica -sarjaa, se isännöi 10. semiotiikan maailmankongressin, se johti semiotiikan valtakunnallista verkostoyliopistoa 2004–2007.

Monelle nuorelle tutkijalle Imatran kongressit olivat ensimmäinen varsinainen esiintyminen kansainvälisessä symposiumissa, Imatran sallivassa – nurturing kuten Thomas A. Sebeok sanoi – ilmapiirissä. ISIn pedagoginen merkitys on ollut valtaisa.

Kun Suomi ei halunnut jatkaa enää tällaista innovatiivista ja kansainvälistä keskusta, siirsin sen Kaunasin Teknologiseen yliopistoon. Liettualaiset riemuitsivat syystäkin saadessaan valmiin tuotteen ja kansainvälisen verkoston. ISI kukoistaa nyt siellä itsenäisenä laitoksena professori Dario Martinellin johdolla.

Helsingin yliopistossa pidin ensimmäisen johdantokurssin semiotiikkaan vuonna 1990. Porthania isoin luentosali täyttyi ääriään myöten ja tapahtuma uutisoitiin. Monet olisivat halunneet tehdä väitöskirjan semiotiikasta Helsingin yliopistoon, jos se olisi ollut mahdollista. Humanistinen tiedekunta ei kuitenkaan halunnut, että siitä tulisi oppiaine. Sen sijaan Helsingin yliopistossa on edelleen semiotiikan opintokokonaisuus. Professuurikin saatiin joksikin aikaa Imatran ISI:n rahoilla.