Takaisin

Eero Tarasti

Eero Aarne Pekka Tarasti
27.9.1948, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1973, filosofian lisensiaatti 1976 ja filosofian tohtori 1978 (musiikkitiede), Helsingin yliopisto

Musiikkitieteen professori 1984-, Helsingin yliopisto
Musiikkitieteen professori 1983–1984, Jyväskylän yliopisto
Taidekasvatuksen professori 1979–1983, Jyväskylän yliopisto

IASS/AIS:n (International Association for Semiotic Studies) varapuheenjohtaja 1994–2004, puheenjohtaja 2004–2014 ja kunniapuheenjohtaja 2014-
Imatran ISIn (International Institute for Semiotic Studies) perustajia ja puheenjohtaja 1988–2013
Suomen Semiotiikan Seuran puheenjohtaja 1979-
Taiteidenvälisen tutkimuksen aikakauslehti Synteesin perustaja ja päätoimittaja 1982-

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Palkinnot ja erityissaavutukset
J.V. Snellman -palkinto 1997, Helsingin yliopisto
Kunniatohtori neljässä ulkomaisessa yliopistossa (Bloomington US, Tallinna, Sofia ja Aix-Marseille)
Toronton yliopiston Victoria Collegen kunniajäsen. 
Valkoisen Ruusun 1. luokan kunniamerkki
Ordre Palme Académique; Rio Branco (Brasil)

Tekstit: Eero Tarasti ja Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Mitä tutkin?

Miten kaikki kokemani on vaikuttanut tieteelliseen tuotteliaisuuteeni? Minulla on siis ollut tavallaan kaksi roolia tutkijana: musiikkitieteilijän ja semiootikon.

Musiikkitieteilijänä olen tutkinut vain taidemusiikkia ja siinäkin lähinnä keskeisiä länsimaisen taidemusiikin kaanonin edustajia, Mozartia, Beethovenia, Wagneria, Schumannia Chopinia, Lisztiä ja ranskalaisia säveltäjiä Chaussonista Debussyhyn. Olen tutkinut tietenkin myös suomalaisia säveltäjiä, ennen kaikkea Sibeliusta, mutta myös Kajanusta, Launista ja Marttista.

Semiootikkona tutkin kaikkea mahdollista inhimillisessä kulttuurissa ja teorian muodostuksessa. Semiootikkona aloitin lévistrausslaisena strukturalistina, siirryin sitten ns. Pariisin koulukunnan vaikutuspiiriin Greimasin oppilaana. Viimeiset parisen kymmentä vuotta olen kehittänyt omaa teoriaani, jota kutsun eksistentiaalisemiotiikaksi. Sen tärkein semiotiikkaan lanseeraamani käsite on ehkä transsendenssi. Viimeisimmät opukset ovat Existential semiotics Indiana University Press 2000, Fondements de la sémiotique existentielle, L’harmattan 2012 (myös italiaksi, kiinaksi, ja bulgariaksi). Toukokuussa 2015 ilmestyy Mouton de Gruyteriltä New Yorkissa uusi teokseni Sein und Schein. Explorations in existential semiotics.

Olen toki myös yhdistänyt musiikkia ja semiotiikkaa. Tällä alalla olin perustamassa vuonna 1984 Pariisissa Ranskan radiossa kansainvälistä projektia Signification musicale, josta on nyt kasvanut suuri noin 500 tutkijan yhteisö. Se on pitänyt kongresseja ympäri Eurooppaa. Sen puitteissa olen myös johtanut kansainvälistä musiikin semiotiikan tohtoriseminaaria jo 12 kertaa Helsingin yliopistossa joka toinen vuosi. Seminaarin kautta on rekrytoitunut melkoinen joukko jatko-opiskelijoita Helsingin yliopistoon. Pitkään pääteokseni tällä alalla oli A Theory of Musical Semiotics 1994 (IU Press), jota on käytetty runsaasti kurssikirjana eri puolilla maailmaa. Tuorein teokseni on Semiotics of Classical Music. How Mozart, Brahms and Wagner Talk To US 2012, (Berlin:  Mouton). Se myytiin loppuun kuukaudessa.

Eero Tarastin teos Existential Semiotics. Bloomington, Indianapolis: Indiana University press 2000.​
Eero Tarastin teos Existential Semiotics. Bloomington, Indianapolis: Indiana University press 2000.​

 

Takaisin