Kiinnostus kirjallisuuteen, historiaan ja runouteen ja toisaalta politiikkaan olivat läsnä jo Edvard af Brunérin lapsuudenkodissa. Hänen isänsä, laamanni Jonas af Brunér oli Suomen suuriruhtinaskunnan poliittisen suunnan vakiinnuttajia, joka palkittiin toiminnastaan aatelisarvolla vuonna 1840. Hänen äitinsä Sara Kristina Franzén puolestaan oli runoilijapiispa Frans Michael Franzénin sisar. Virkamies-isän jalanjäljissä jatkoi Edvardin isoveli Frans Olof (1807–1874), josta tuli senaattori, Suomen asiain komitean pitkäaikainen jäsen sekä salaneuvos.

Nuorempi af Brunérin veljeksistä osallistui hänkin valtiotason toimintaan pitämällä latinankielisen juhlapuheen keisari Aleksanteri II:n kruunajaisissa ja ruotsinkielisen juhlapuheen kruununperijän hääjuhlassa. Varsinaisen uransa hän teki kuitenkin yliopistossa. Tie professorin paikalle ei ollut kuitenkaan mitenkään itsestään selvä. Af Brunér oli saanut hataraa yksityisopetusta ja ujona persoonana opiskellut paljon yksin, joten hänen kandidaatintutkintonsa arvosanat eivät olleet mairittelevat. Hän kuitenkin jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston kirjaston amanuenssin työn ohessa, ilmeisen motivoituneena parantamaan tuloksiaan. Vuonna 1847 hänestä tuli priimustohtori, mikä avasi ovet klassisen kirjallisuuden yliopisto-opetuksen maailmaan, ensin dosenttina ja apulaisena, ja vuodesta 1851 professorina.

Professorina af Brunér pyrki nostamaan alansa opetuksen tasoa sekä yliopistossa että kouluissa. Hän kirjoitti kouluja varten uuden latinan kieliopin Latinsk elementargrammatikin, joka julkaistiin vuonna 1855 ja oli käytössä ruotsinkielisissä oppikouluissa aina vuosisadan vaihteeseen asti. Yliopistossa hän ideoi filologista seminaaria ja klassillisten kielten ensimmäisiä tutkintovaatimuksia kollegansa, myöhemmän yliopiston rehtorin Wilhelm Laguksen kanssa. Af Brunér asetti vuonna 1860 oppiaineensa tavoitteeksi kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin syvällisen tuntemuksen, erotuksena aiemmin korostetusta latinan käytännön kielitaidosta. Hän oli myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen ja kiinnostunut ylipäätään suomalaisen kulttuurihistorian edistämisestä. Hän kirjoitti merkkihenkilöiden elämänkertoja ja kiinnitti huomionsa yliopiston keskiaikaisiin käsikirjoituskokoelmiin. Hän toimi myös vuoden historiallis-kielitieteellisen osaston dekaanina, mutta ura katkesi sairastumiseen vuonna 1870. Edvard af Brunér kuoli vain 55-vuotiaana 1.9.1871.

Lähteet:

Väisänen, Maija. Brunér, Edvard af (1816-1871). Kansallisbiografia -verkkojulkaisu. Viitattu 16.11.2015.
Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkeli 1640–1917. Viitattu 16.11.2015.