Tukholman Skansenille oli Arthur Hazeliuksen johdolla perustettu ulkomuseo vuonna 1891. Tästä syntyi Suomen Kansallismuseoon läheisessä yhteydessä olevien tiedevaikuttajien ajatus siitä, että Suomeenkin pitäisi saada ulkomuseo. Ajatusta lähti toteuttamaan Axel Olai Heikel.

Heikelin akateemiset työt jäivätkin toiselle sijalle, kun hän rupesi toteuttamaan ulkomuseoprojektia. Rakennushankinnat aloitettiin Maalahden karjamajalla vuonna 1906, joskin se siirrettiin paikan päälle vasta myöhemmin. Suomen ensimmäisen ulkomuseon paikaksi valikoitui Helsingin kantakaupungin edustalla sijaitseva Seurasaari. Ulkomuseon varsinainen toiminta alkoi, kun Niemelän torppa siirrettiin Konginkankaalta vuonna 1909. Ensimmäisiin rakennushankintoihin vaikutti myös keskeisesti Akseli Gallen-Kallela.

Ulkomuseohankkeen tavoitteena Heikelillä oli esitellä pääkaupunkilaisille perinteistä suomalaista rakennus- ja asumiskulttuuria. Seurasaareen pyrittiinkin siirtämään mahdollisimman kattavasti Suomen maakunnista niille tyypillisiä rakennuksia.

Heikel nimitettiin Seurasaaren ulkomuseon intendentiksi vuonna 1917. Hänen aikanaan siirrettiin Seurasaareen myös muun muassa Karunan kirkko, ulkomuseon vanhin rakennus. Koko ulkomuseo-projekti oli hyvin lähellä Heikelin sydäntä. Hän omistautui sen kehittämiseen täysin, seuraten läheisesti rakennustöiden etenemistä. Heikel muistetaankin tieteellisistä ansioistaan huolimatta erityisesti Seurasaaren ulkomuseon perustajana. Seurasaari oli Axel Olai Heikelin rakkain elämäntyö, ja hänet haudattiinkin omasta toiveestaan Karunan kirkon kupeeseen.

Lähteet

• Juhani Lehtonen, Heikel, Axel Olai (1851– 1924). Kansatieteilijä, Seurasaaren ulkomuseon perustaja, professori, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 9.3.2015.
• A. O. Heikel. Kansatieteilijä, Kulttuurien museon ”Kaukaa haettua” -verkkojulkaisu. Viitattu 9.3.2015.
• Wikipedia, Seurasaari, Wikipedia-verkkojulkaisu. Viitattu 9.3.2015.
• Seurasaaren ulkomuseo, Museoviraston verkkosivut. Viitattu 9.3.2015.
• Wikipedia, Axel Olai Heikel, Wikipedia-verkkojulkaisu. Viitattu 9.3.2015.