Asko Parpola

Asko Heikki Siegfried Parpola
12.7.1941, Forssa

Filosofian kandidaatti 1963, lisensiaatti 1966, tohtori 1968, (Sanskrit ja vertaileva indoeuroopalainen kielentutkimus), Helsingin yliopisto

Indologian professori emeritus ja dosentti, Helsingin yliopisto 2005–

Tutkija, Pohjoismaiden Aasia-instituutti (Centralinstitut for Nordisk Asienforskning), Kööpenhamina 1968–1972
Vs. sanskritin ja vertailevan indoeurooppalaisen kielentutkimuksen professori, Göteborgin yliopisto 1972
Nuorempi tutkija, Suomen Akatemian Humanistinen toimikunta 1972–1974
Vanhempi tutkija, Suomen Akatemian Humanistinen toimikunta 1974–1981
Vs. uskontotieteen professori, Helsingin yliopisto 1977
Indologian henkilökohtainen professori, Helsingin yliopisto 1982–2004
Vieraileva tutkija, Churchill College, University of Cambridge 1987
Vieraileva tutkija, Institute for Research in Humanities, Kyoto University 1999
Vieraileva tutkija, Research Institute for Humanity and Nature, Kyoto 2006
Hermann Collitz -professori, Summer Institute of Linguistics, Linguistic Society of America/Stanford University 2007

Tutkimusteemat
Vedan (Intian vanhimman tunnetun kirjallisuuden ja uskonnon) tutkimus
Indus-kulttuurin arvoitukset: kirjoitus, kieli ja uskonto
Arjalaisten (indoiranilaisten) kielten esihistoria arkeologian ja kielihistorian valossa

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Palkinnot ja erityissaavutukset
Helsingin yliopiston pro gradu -palkinto 1963
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritari 1990
Alfred Kordelinin säätiön elämäntyöpalkinto 2003
Suomen Leijonan komentaja
M. Karunanidhi Classical Tamil Award 2009
American Oriental Societyn kunniajäsen 2012
Intian presidentin Citation of Honour in Sanskrit Studies 2015

Kuva: Juri Ahlfors
Teksti: Asko Parpola ja Olli Siitonen (toim.)

Parhaat muistoni Helsingin yliopistosta

Monista hienoista muistoistani Helsingin yliopistossa pitkäkestoisin on klassisen filologian opiskelu, johon innostuin jo lukion aikana. Kesällä 1958 luin antikvariaatista löytämäni Eutropiuksen lyhyen Rooman historian omin päin sanakirjan ja kieliopin avulla. Totesin nauttivani latinan ongelmien ratkomisesta vielä enemmän kuin ristisanatehtävistä.

Yliopistossa Yrjö Tiisala opetti Horatius-luennoillaan selvittämään kirjailijan poikkeukselliset ilmaisut, esikuvat ja epäselvätkin viittaukset. Eräät Horatiuksen runoistakin jäivät pysyvästi mieleeni. Latinan opiskeluni huipennus oli kuitenkin kuukauden mittainen antiikin Rooman topografian kurssi Villa Lantessa syksyllä 1963, ohjaajana Jaakko Suolahti, yleisen historian professori, joka tutki antiikin tiilileimoja Ostian satamakaupungissa, ja hänen etruskologi-vaimonsa Eila. Teimme retkiä myös Ostiaan, Horatiuksen huvilalle (sen suljetuissa kellareissa oli museonhoitajan salainen herkkusieniviljelmä), viinistään kuuluisaan Olevano Romanoon ja Pompeijiin ja Herculaneumiin.

Ylimpään arvosanaan asti opiskelin Kreikan kirjallisuutta. Luen yhä Homerosta ja Herodotosta. Opettajiini kuului kolme dosenttia, joista kaikista tuli professoreja, Heikki Koskenniemi, Rolf Westman ja Holger Thesleff, mutta etenkin aristokraattinen professori Henrik Zilliacus, jonka luennot ja seminaarit koin erityisen antoisiksi ja opettavaisiksi.

Merkittävän inspiraation lähteen muodostivat hyviksi ystäviksi tulleet opiskelutoverini. Perustimme yhä edelleen toimivan opiskelijayhdistys Symposionin, jonka opintosihteerinä ja puheenjohtajanakin minulla oli kunnia toimia.