Monet vieraiden kielten tutkijat ovat uransa alkuvaiheessa tarttuneet asioihin, jotka ovat olleet heille itselleen vaikeita. Suosituin teema venäjän kielen osalta on ollut verbiaspektit, joita pidetään ”mahdottomana” oppia kunnolla. Tarkastelin väitöskirjassani vähintään yhtä haastavaa ilmiötä, venäjän substantiivien liikkuvaa painoa.

”Paino-ongelmat” ovat venäjää puhuvalla ulkomaalaisella hyvin tavallisia. Sana mésto ääntyy perusmuodossa mesta, millaisena se on lainautunut suomen puhekieleenkin, mutta monikossa paino on päätteellä mestá, äännettynä suunnilleen mistaa. Koska painon paikka määrittää vokaalin ääntämisen, väärä painotus tekee puheesta vaikeasti ymmärrettävän. Kun tein väitöskirjani, olin vakuuttunut, että kehittämäni painotyyppien kuvausmalli otettaisiin käyttöön venäjän opetuksessa kaikkialla maailmassa, olihan se mielestäni ylivoimainen aikaisempiin verrattuna. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ehkä markkinointiin olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota.

Toinen venäjän kielen vaikeus, jota olen tutkinut, on kieltolauseen objektin sija. Suomessa objektin sija voi vaihdella myöntölauseessa: vrt. Luin kirjaa ~ Luin kirjan. Venäjässä samankaltainen ilmiö esiintyy kieltolauseissa: Oleg ne tšital knigu (akkusatiivi) ~ Oleg ne tšital knigi (genetiivi) ’Oleg ei lukenut kirjaa’. Vaihteluun vaikuttavat monet eri tekijät (objektin konkreettisuus, sanajärjestys, predikaatti jne.). Useimmissa tapauksissa väärä sijamuoto ei ole kovin suuri virhe, yleensä kuitenkin joko akkusatiivi tai genetiivi on luontevampi.

Olen lähestynyt ongelmaa kahdella tavalla. Aluksi käytin metodina kyselyä, johon osallistui Moskovan yliopiston opiskelijoita. Heidän tehtävänään oli valita toinen tai molemmat sijamuodoista sadassa testilauseessa. Lauseet muodostivat pareja, joista toisessa oli jokin piirre ja toisesta, muuten samankaltaisesta lauseesta se puuttui. Näin pyrin samaan näkyväksi yksittäisten tekijöiden vaikutuksen sijanvalintaan. Kymmenestä valitusta potentiaalisesta tekijästä seitsemällä oli vaikutusta sijanvalintaa. Predikaattiverbin aspekti oli yksi tekijä, joka ei vaikuttanut, vaikka tällaista alan kirjallisuudessa väitetään. Toinen lähestymistapa perustui 4 000 venäjänkieliseen lauseeseen, jotka oli kerätty lehdistä ja kaunokirjallisuudesta. Sijanvalintaa tarkasteltiin 33 eri muuttujan näkökulmasta. Ilmeisesti lopullista vastausta en pystynyt kysymykseen antamaan, kun kerran asiaa edelleen tutkitaan.

Kolmas omista kieliongelmistani lähtenyt kysymys, jota tutkin jo 25 vuotta sitten, on sanojen ještšo (ещё) ja uže (уже) käyttö venäjän kielessä. Niillä on selvät standardivastineet suomen kielessä: vielä ja jo, mutta venäjän kielessä näitä sanoja käytetään laajemmin kuin suomen kielessä. Niinpä venäläinen sanoo ”Vielä” pikku poikana Nikita puhui kolmea kieltä ja Irina tuli kotiin ”jo” hautajaisten jälkeen. Tämän tapainen sanojen käyttö on ymmärrettävää, jos ajatellaan, että lauseet ovat typistyksiä laajemmasta ilmauksesta: Vielä kun Nikita oli pikku poika, hän puhui jo kolmea kieltä ja Irina tuli kotiin (vasta) kun hautajaiset olivat jo ohi.

Mainittuja teemoja olen käsitellyt lyhyesti kirjassa Kevyt kosketus venäjän kieleen. Aiheisiin liittyvät tieteelliset artikkelit ja kirjat olen julkaissut venäjäksi ja englanniksi, ks. tarkemmin 375 humanistia -esittelyni englanninkieliset sivut.