Antti Majanderin mukaan toimittajan työtä oppii tekemällä.

– Yliopisto-opinnoista on ainakin se hyöty, että ymmärtää, ettei todellakaan ole ainut neropatti maailmassa. Toimittajan tehtävä ei ole tietää vaan yrittää etsiä tietoa ja antaa näkyvyyttä merkittävälle osaamiselle.

Majander aloitti lehtiuransa Länsiväylässä kesätoimittajana. Helsingin Sanomiin hän kirjoitti ensin kirja-arvioita. Siirtyminen opiskelusta työelämään oli hänen omien sanojensa mukaan pitkä ja kivulias.

– Pätkätyöläisyyttä oli jo 1980-luvulla. Minulla se kesti reilut kymmenen vuotta.

Sittemmin tilanne ei ainakaan ole helpottunut.

– Lehtialalla on mahdotonta saada töitä ilman työkokemusta, mutta miten sitten saa sitä kokemusta? Yleensä aloitetaan paikallislehdistä, mutta nykyisin aloituspaikkojen saaminen on entistä vaikeampaa.

Nykyisen työpaikkansa kirjallisuustoimittajana Majander sai vuonna 2000. Hän oli juuri allekirjoittanut työsopimuksen sunnuntaitoimitukseen. Silloinen kulttuurisivujen päällikkö Heikki Hellman kuitenkin tarjosi Majanderille kirjallisuustoimittajan paikkaa, kun Pekka Tarkka jäi eläkkeelle.

– Pyyntö tuli yllätyksenä, olin mielissäni, ja koen edelleen olevani etuoikeutettu, ei näitä paikkoja montaa ole tässä maassa.

Nykyisin mediassa ei suosita erikoistoimittajia, vaan kaikki tekevät ja kaikkien on pystyttävä tekemään kaikkea. Vaikka Majanderin toimenkuva on poikkeuksellinen, toisinaan hänenkin on tehtävä nettiuutisia Euroviisuista.

– Jos lehtialalle meinaa, pitää olla yhteistyökykyinen. Ei voi lähteä siitä, että joku duuni ei olisi tekijän arvolle riittävän hyvä.

Nöyryyden lisäksi on toisaalta myös luotettava itseensä.

– Täytyy uskoa omiin näkemyksiinsä ja intuitioonsa ainakin kriitikon hommissa. Yliopisto-opinnot vahvistavat kriittisen lukemisen uskallusta ja osaamista.

Majander on ollut useiden kirjallisuustieteen teorioiden kanssa eri mieltä.

– Ei pidä nöyrästi uskoa, mitä kipsipäät ovat ladelleet. Kirjallisuustiede on teoriaa teorian päälle, aina tulee teoria, joka haastaa aikaisemman. Se ei valmistu koskaan, eikä ole syytäkään.

Kirjallisuustieteen nykykulkua Majander ei ehdi juuri seuraamaan, omaehtoinen kaunokirjallisuudenkin lukeminen jää vähiin.

– Arvioitavat kirjat on luettava omalla ajalla iltaisin. Vuodessa en ehdi montaa kirjaa lukea omasta aloitteesta.

• Antti Majanderin juttuja Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla