Takaisin

Anna-Leena Siikala

Anna-Leena Siikala (ent. Kuusi, o.s. Aarnisalo)
1.1.1943, Helsinki – 27.2.2016

Filosofian maisteri (folkloristiikka) 1968, lisensiaatti 1970, tohtori 1978, Helsingin yliopisto

Akatemiaprofessori 1999–2004, Suomen Akatemia
Folkloristiikan professori 1995–2007, Helsingin yliopisto
Perinteentutkimuksen professori 1988–1995, Joensuun yliopisto
Vanhempi tutkija 1986–1988, Valtion humanistinen toimikunta
Folkloristiikan ja uskontotieteen vs. professori 1979–1982, Turun yliopisto

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Tutkimusteemat
Rituaalit, mytologia, suullinen kerronta, kalevalamittainen runous, perinteen uudistuminen ja poliittinen käyttö globaalijärjestelmän reuna-alueilla

Palkinnot ja erityissaavutukset
Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja Tiedekustantajain liiton vuoden tiedekirjan palkinto 2014
Tieteen akateemikko 2009
Kalevalaseuran palkinto arvokkaasta tieteellisestä työstä 2007
Suomen Leijonan komentaja 2006
Kunniajäsen: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2004, Suomalainen Tiedeakatemia 2008 ja Kalevalaseura 2011
Kunniatohtori: Joensuun yliopisto 2004, Tarton yliopisto 2008 ja Turun yliopisto 2009
Jenny ja Antti Wihurin säätiön kunniapalkinto 2004
Unkarin Etnografian Seuran kunniatohtori 2000
Suomen valkoisen ruusun 1 lk:n ritari 1999
Udmurtian valtionyliopiston kunniaprofessori 1998
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnot tieteellisestä työstä 1979, 1992 ja 1994

Kuva: Sakari Majantie
Tekstit: Anna-Leena Siikala (Tomas Sjöblom, toim.)

Pienissä laitoksissa on voimavaroja

Toivon, että yliopisto unohtaa tehostamisen ja tuottavuuden taikasanat. Yliopiston tehtävänä on uusien ratkaisujen löytäminen ja kansakunnan sivistystason korottaminen. Tuottavuuden sijasta voitaisiin puhua tutkimuksen syvällisyydestä ja luovuudesta. Kun meillä on jo ammattikorkeakoulu, kannattaa pyrkiä nostamaan yliopistojen tieteellistä tasoa. Se tapahtuu sekä henkisen että käytännöllisen liikkuvuuden turvin.

Opetuksen ja tutkimuksen syvällisyys kytkeytyy laitoksen resursseihin, niiden historiaan, infrastruktuuriin, kansainvälisiin verkostoihin ja antautuneisiin opiskelijoihin. Näitä voimavaroja on paitsi isoissa myös pienissä laitoksissa.

Näinkin voi opettaa, varsinkin pienissä laitoksissa, joissa voidaan kokoontua alkuperäisissä tutkimuksen paikoissa. Kesäkoululaisia Paatenella kuuntelemassa Helsingin yliopiston folkloristin Eila Stepanovan esitelmää vuonna 2007.​
Näinkin voi opettaa, varsinkin pienissä laitoksissa, joissa voidaan kokoontua alkuperäisissä tutkimuksen paikoissa. Kesäkoululaisia Paatenella kuuntelemassa Helsingin yliopiston folkloristin Eila Stepanovan esitelmää vuonna 2007.​

 

Takaisin