Alice Martinilla on sekä hyviä että huonoja muistoja Helsingin yliopistosta. Hän ei muistele pelkästään lämmöllä sitä vastaanottoa, minkä kaksikielisenä sai joiltain opettajilta ja toisilta opiskelijoilta.

– Kieli on identiteettimme, ja kaksikielisen ihmisen identiteetti on kahteen suuntaan haavoittuvainen. Englannin laitoksella englannintaito joutui tietenkin puntariin, ja suomen laitoksella jotkut opettajat epäilivät suomeani, kun taustani oli tiedossa. Se oli pienimuotoista erilaisuuden suvaitsemattomuutta. Kaikillahan meillä on oma kielemme. Onneksi vähitellen parkkiinnuin.

Mukavia muistoja sen sijaan löytyy muun muassa suomen kielen kenttätyöretkestä Kesälahdelle.

– Kuljin silloin ympäri Kesälahtea polkupyörällä ja keräsin maastosta kaikki irrallaan olevat konjunktiot ja liitepartikkelit. Kävimme siis ihmisten kotona ja nauhoitimme heidän puhettaan. Illalla litteroimme ja katsoimme miten he olivat puhuneet. Sitten noukimme kieli-ilmiöitä heidän puheestaan ja teimme niistä postikortin kokoisia lippuja. Minun kokoelmani on varmaan tallessa jossain muoto-opin arkistossa.

 

Tulevan työn kannalta murreretki opetti tärkeän asian: kirjoitettu puhe on valtavan kaukana todellisesta puheesta. Aito puhe on katkonaista, toisteista ja haparoivaa, kukaan ei kestäisi lukea sellaista. Kirjoittajan ja kääntäjän on osattava luoda puheen illuusio.

 

Kaukana puheen kysymyksistä taas oli vanhojen kielimuotojen opiskelu.

– Muistan, kun professori Matti Rissanen piti muinaisenglannin laudatur-kursseja, ja ajattelin että ”no niin, nyt päästään asiaan”. Luettiin esimerkiksi Beowulfia alkukielellä. Se oli mahtavaa. Muinaisenglannin ja sen runomittojen tuntemusta olen sitten hyödyntänyt Tolkienin runojen käännöksissä. Beowulfia tungin myös Eino Leinon Helkavirsien englanninnokseen, jota teimme inspiroivan Andrew Chestermanin englannin proseminaarissa.

Martin muistelee myös kuinka hyvän vastaanoton sai vuosia myöhemmin palatessaan varttuneempana opiskelijana. Henkilökunta patisti saattamaan opinnot loppuun.

– Aikuiseen opiskelijaan suhtauduttiin laitoksella hyvin. Asiointi oli aika helppoa, ja tuntui että siellä autettiin kaikin tavoin. Professori Ritva Leppihalme englannin laitokselta ei jättänyt minua rauhaan, vaan vaati että teen tutkinnon loppuun. Hänen englannin laudatur-seminaariinsa osallistuin lopulta etänä Unkarista, jossa olin äitiyslomalla. Myös professori Auli Hakulinen kannusti jatkamaan.