Tuomas M.S. Lehtosen akateeminen tausta on keskiajan tutkimuksessa. Hän on Euroopan historian dosentti Helsingin yliopistossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran  pääsihteeriyden ohella hän ehtii edelleen tekemään tutkimusta.

– Tällä hetkellä tutkin suullisen ja kirjallisen kulttuurin suhteita keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa. Hallinnollisen työn ja tutkimustyön yhdistäminen on vaatinut harjoittelua. Nykyisin ei ole esimerkiksi mahdollista tehdä pitkiä aineistonkeruumatkoja, vaikka seura onkin tarjonnut minulle mahdollisuuden lyhyisiin tutkimusjaksoihin. Tutkimustyöhön paneutuminen tarjoaa myös mahdollisuuden miettiä, miten tutkijapalveluja tulisi kehittää, kun itse on välillä asiakkaan paikalla Suomessa ja ulkomailla.

Yksin tutkiminen on vaihtunut ryhmätyöskentelyyn.  Lehtonen johtaa parhaillaan Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta ”Suulliset ja kirjalliset kulttuurit keskiajalla ja uuden ajan alussa: kulttuurinen vaihto, kielimaailmat ja kommunikatiiviset verkostot Itämeren piirissä”. Hanke on viimeistelyvaiheessa. Siltä on tulossa kokoomateos “Re-forming the Early Modern North: text, music and Church art “ (Amsterdam University Press), joka käsittelee kulttuurin muutosta ns. pitkän reformaation aikana, erityisesti kaupallisia ja kulttuurisia verkostoja, kansanomaisen ja kirkollisen laulukulttuurin muutoksia, oppineiden kansanuskoa, talonpoikia ja alkuperäisväestöä koskevia käsityksiä, kirkkotaidetta ja pyhimyskultiin jäänteitä kansanperinteessä Ruotsissa, Suomessa, Virossa ja Latviassa.

Kun saa työskennellä sellaisen ryhmän kanssa, jossa muut osaavat asioita, joihin ei itse kykene, päästään yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin.

Kuusihenkinen tutkimusryhmä laatii parhaillaan suomenkielistä monografiaa, joka kirjoitetaan yhdessä. Siinä hahmotellaan kokonaiskuvaa suullisen ja kirjallisen kulttuurin muutoksista erityisesti Suomessa ja Virossa 1500– 1600-luvulla ja osin myöhemminkin. Kirja purkaa tavanomaista kahtiajakoa oppineen ja kansanomaisen, kirjallisen ja suullisen sekä suuren ja pienen tradition välillä. Kulttuuriset hierarkiat ovat tietysti kiistattomia, mutta niiden vuorovaikutus ja eri kulttuuristen kerrostumien samankaltaisuudet on usein sivuutettu. Ei 1500-luvun oppinut pappi ollut irrallaan häntä ympäröivästä kansanomaisesta kulttuurista eikä kansanomainen perinne ollut erillistä vaikkapa kirkollisista uskomuksista ja rituaaleista. Edes kielellisesti ei tuolloin eletty missään umpiossa, vaan Itämeren ylitse kulki ihmisiä, ideoita ja tavaroita.

– On ollut jännittävää tehdä omaa tutkimusta ja olla mukana, kun muut tekevät asioita, joihin ei itsellä ole kompetenssia. Jos ajatellaan vaikka 1500-lukua, niin kaikki suullisen kulttuurin jäljet ovat välittyneet kirjallisesti. Mutta jos on metodeja ja välineitä, voimme ylittää aineiston rajallisuuden. Kun saa työskennellä sellaisen ryhmän kanssa, jossa muut osaavat asioita, joihin ei itse kykene, päästään yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin. Loppuvaiheessa on jännittävää, kun ei enää tunnista, mikä oli kenenkin idea. Aidosti kyse on yhdessä tekemisestä. Toki kirjoittamisvaiheessa jokainen kirjoittaa tekstiänsä myös yksin, mutta oikeastaan se, mitä tulee kirjoitettavaksi, on syntynyt sen ryhmän kautta.

Tuomas M.S. Lehtosen julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta