Opiskeluvuosiini mahtui useita hienoja hetkiä. Parasta oli englannin laitoksen opiskelijakeskeinen ilmapiiri. Erilaisissa pienryhmissä opiskelu oli laajakatseista. Etenkin seminaareissa tapahtuneet keskustelut opettivat taitoja, joita olen hyödyntänyt työurallani ja muutenkin elämässäni.

Ohjattu lukeminen antoi oikeita eväitä elämääni. Kun oppi lukemaan kirjallisuutta, runoja ja draamaa pohdiskellen eikä vain tarinaa tankkaamalla, niin oli ihan käsittämätöntä minkälaisia oivalluksia ihmismielestä, historian kulusta ja yhteiskunnan rakenteista niistä teksteistä löysi. Sellaista pitäisi olla nykyäänkin.

Lukeminen sellaisenaankin, mutta etenkin ohjatusti taitaa olla vähentynyt. Nopeatempoisessa opetuksessa ja opiskelussa on vaarana se, että jää paljon nyansseja huomioimatta. Pitäisi olla aikaa myös pohdiskeluun.

Monet kirjailijat, runoilijat ja näytelmäkirjailijat ovat ottaneet suuria riskejä kirjoittaessaan julkisesti radikaaleja ajatuksia, joihin yhteiskunta ei vielä ole välttämättä ollut valmis. Heidän ansiostaan moni yhteiskunnallinen asia on edistynyt. Nyky-yhteiskunnassa pitäisi muistaa vielä sekin asia, että suurin osa näistä rohkeista kehityksen edistäjistä ja ääneen ajattelijoista on ollut humanisteja.