Takaisin

Touko Siltala

Touko Harri Tapani Siltala
23.6.1957, Helsinki

Filosofian maisteri 1982 (kotimainen kirjallisuus), Helsingin yliopisto

Kustantaja ja toimitusjohtaja 2008–, Kustannusosakeyhtiö Siltala
Kustannustoimittaja 1982, 1984–1987, mainospäällikkö 1987–1989, suoramarkkinointiosaston johtaja 1989–1991, kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantaja 1992–2000 ja kirjallinen johtaja 2000–2008, WSOY

Kuva: Veikko Somerpuro
Tekstit: Riitta-Ilona Hurmerinta

Siltala – kaunokirjallisuutta ja tietokirjoja

Kustantamo on ytimeltään yhtä kuin sen kulloinenkin kustannuslista. Kustannusosakeyhtiö Siltala on erikoistunut tietokirjallisuuden saralla historiaan, elämäkertoihin ja muistelmiin – tietokirjoihin, joissa kirjoittamisella ja ilmaisulla on iso merkitys. Touko Siltalalla on jämäkkä kanta siitä, että kannattaa tehdä vain sitä, minkä parhaiten osaa ja jättää muut muille.

– Vaikka esimerkiksi lasten ja nuorten kirjallisuus on jatkuvasti tärkeä ja jopa kasvava kustantamisen ala, jätämme sen suosiolla muille kustantamoille. Meillä ei ole siihen riittävää osaamista. Ei meillä myöskään ole ammattitaitoa puutarha- tai keittokirjojen kustantamiseen.

Uusia kaunokirjallisia käsikirjoituksia tulee Siltalaan päivittäin, vuositasolla useita satoja. Tietokirjojen osalta kustannuspäätös tehdään usein synopsiksen tai innostavan idean perusteella. Siinä prosessissa luottamus kirjailijaan on huipussaan, mutta niin on Siltalan tietokirjailijoiden tasokin.

– Etenkin historiantutkimus on selkeästi meidän lajimme. Olen iloinen, että pitkäjänteinen työ tällä alueella on tuonut meille menestystä. Esimerkiksi Mirkka Lappalaisen Tieto-Finlandia-palkinto vuonna 2014 oli huikea saavutus.

Touko Siltala arvostaa tarinan kertomisen taitoa niin kauno- kuin tietokirjallisuudessa.

– Kirjallinen ilmaisu, tyyli ja kieli ovat kirjallisuudessa se jokin – se joko on kiinnostavaa ja vangitsevaa tai sitten ei. Tietokirjojen kohdalla painoarvoa on myös aihepiirin ajankohtaisuudella ja yhteiskunnallisella merkittävyydellä, joskus myös kirjoittajan moraalisella rohkeudella.

“Hyviä tarinoita ei ole olemassakaan, on vain hyviä kertojia. Siinä koko teatteri, kirjallisuus, elokuva”, siteeraa Siltala Pirkko Saisiota.

Touko Siltala Helsingin Kirjamessuilla vuonna 2013. Taustalla kuva Pirkko Saisiosta. Kuva: Siltala Kustannus.

 

Takaisin