Takaisin

Tommi Uschanov

Tommi Petteri Uschanov
27.3.1975, Kontiolahti

Opintoja Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 1995-, pääaine teoreettinen filosofia

Tietokirjailija 2008-
Freelance-kääntäjä ja -kustannustoimittaja 2002-
Tutkimusassistentti 2001–2003, Suomen Akatemia
Sähköisten oppimateriaalien sisällöntuottaja 1999–2001, WSOY Oppimateriaalit
Assistentti, 1997–1999, Muutostehdas Oy

Julkaisut
Hätä on tarpeen: kulttuuripessimismin nousu 1965–2015 (ilm. syksy 2015)
Miksi Suomi on Suomi, 2012, Teos
Suuri kaalihuijaus, 2010, Teos
Mikä vasemmistoa vaivaa?, 2008, Teos
Wittgenstein in Finland: A Bibliography, 2003, niin & näin

Kuva: Heini Lehväslaiho
Tekstit: Tommi Uschanov (Tero Juutilainen, toim.)

Haaveeni

Haaveilen palaavani vielä kokopäiväisesti yliopistoon – tekemään sitä, mitä olin tekemässä, kunnes se keskeytyi.

Graduni on hyväksytty hyvällä arvosanalla jo vuonna 2000, ja pääaineeni maisteriopinnot ovat olleet valmiit jo pitkään. Maisterin papereita minulla ei kuitenkaan toistaiseksi ole, koska muualta tutkinnosta puuttuu yhä pari pientä palasta. Olen koettanut löytää niille aikaa, mutta tuloksetta.

Kun opintoni viime vuosikymmenellä keskeytyivät työllistymiseen, ajattelin suomalaiskansallisen pessimistisesti, että viimeistään muutaman vuoden sisällä työtilanteeni heikkenee merkittävästi. Silloin teen paluun, valmistun ensin nopeasti maisteriksi ja ryhdyn sitten jatko-opiskelijaksi. Todellisuudessa kävikin niin, että tuolloin väliaikaiseksi aikomani elämänvaihe jatkuu yhä. Ja jopa ne aiheet, joita olin kaavaillut väitöskirjalleni, ovat muut tällä välin jo ehtineet käyttää.

Viime vuosina olen kyllä laatinut hieman toisesta aiheesta englanninkielistä artikkelikäsikirjoitusta, joka on alkanut venyä milloin mistäkin kohdasta ja on pian jo lyhyen kirjan mittainen. Ainakin ne tutut yliopistolta, joille olen sitä toistaiseksi näyttänyt, ovat olleet sitä mieltä, että siitä saattaisi tulla vielä joskus väitöskirjani. Ken elää, se näkee.

Kuva: Teos.​
Kuva: Teos.​

 

Takaisin