Takaisin

Tommi Salomaa

Tommi Juhana Salomaa
5.11.1979, Lahti

Humanististen tieteiden kandidaatti 2009 (musiikkitiede), Helsingin Yliopisto

Musiikki- ja äänituotantoa sekä ohjelmointia 2012 lähtien toiminimellä Salomaa Sounds
Asiakkaina ja yhteistyökumppaneina mm:
- Gajatri Studios
- Recoil Games
- ZORG Entertainment / Aritunes
- Sulake Corporation
- Housemarque
- Promentor Solutions
- Fifty-Sixty Software

Yhteistyötä bändien ja artistien kanssa:
- Wankers of the Zoo Crew
- V for Violence
- Anzi Destruction
- Jaani Peuhu
- Ten after Dawn

Kuva: Klaudia Weber
Tekstit: Tommi Salomaa (Tomas Sjöblom, toim.)

Musiikin ja äänen MacGyver

Olen äärettömän utelias, ja kiinnostunut monista asioista. Musiikilliset kiinnostuksen kohteeni ulottuvat klassisesta ja nykymusiikista konemusiikkiin, rockiin, metalliin ja jazziin, vain muutamia genrejä mainitakseni. Samoin opinnoissani kokeilin hieman kaikenlaisia sivuaineita, kunnes päädyin lopulta semiotiikkaan ja tietojenkäsittelytieteeseen.

Joskus harmittelen sitä, että minulla ei ole sellaista selkeää “yhtä isoa juttua”. Toisaalta taas pidän siitä että kohtaan monipuolisia haasteita ja tilanteita, joissa saa soveltaa erilaisia tietoja ja taitoja ja hyödyntää niitä keinoja ja välineitä joita on käytössä, vähän kuin ihmemies MacGyver aikanaan.

Kuva: Klaudia Weber.

 

Takaisin