Takaisin

Timo Eränkö

Timo Olavi Eränkö
2.9.1952, Helsinki

Humanististen tieteiden kandidaatti 1981 (yleinen kirjallisuustiede), Helsingin yliopisto

Vapaa muusikko, näyttelijä ja käsikirjoittaja
Perustaja 2015, Timo Eränkö Zeppelin -yhtye
Perustajajäsen 2010, Puujumalat-yhtye
Perustajajäsen ja laulaja-saksofonisti 1983, Lapinlahden Linnut -yhtye
Näyttelijä 1981–1982, Joensuun kaupunginteatteri
Näyttelijä-käsikirjoittaja 1971–1986, Helsingin ylioppilasteatteri

Perustaja 2014, Echoboy Oy
Perustaja 2000, Echoquiz Oy

Palkinnot
Venla-palkinto 1990, Lapinlahden Linnut: Maailman kahdeksan ihmettä

Tekstit: Tomas Sjöblom
Kuva: Lapinlahden Lintujen kuva-arkisto

Parhaat muistot Helsingin yliopistosta

Timo Eränkö muistelee lämmöllä yliopiston järjestötoimintaa, joka on vaikuttanut vahvasti hänen maailmankatsomukseensa.

– Olin mukana kirjallisuuden opiskelijoiden järjestössä, Katharsis ry:ssä ja myös Akateemisessa Sosialistiseurassa. ASS oli minulle todella tärkeä areena ajatustenvaihdolle ja elämänkatsomuksen kehittymiselle. Päinvastoin kuin jotkut huhut kertovat, järjestöön kuului todella hyviä tyyppejä. Siellä ei ollut ollenkaan ryppyotsainen meininki.

Aatteelliset järjestöt jäivät taka-alalle, kun Eränkö liittyi Ylioppilasteatteriin.

– Jättäydyin pois ASS:stä, kun menin Ylioppilasteatteriin. Näyttelin ja tein näytelmiä sinne. Olen Ylioppilasteatterin kasvatti. Vanhan kuppila on ollut minulle aina yliopistoyhteisön ydintä.

Arkisemmatkin asiat muistuvat Erängön mieleen.

– Porthanian ja Päärakennuksen kana-annokset olivat ihania.

Eränkö on palannut yliopiston tarjoamien palveluiden äärelle myös opiskeluaikansa jälkeen.

– Yliopistopaino, joka on nykyään siis Unigrafia, on ollut erittäin merkittävä tekijä urallani. Olen joutunut tulostamaan tuhansia sivuja muun muassa Lapinlahden Lintujen materiaalia ja Yliopistopaino on ollut siihen mainio paikka.

Lapinlahden Linnut – Kuppilan tango

Lapinlahden Lintujen kappale Kuppilan tango kertoo pitkäaikaisesta tapaamispaikasta, Vanhan kuppilasta. Videolla yhtye esittää sen 25-vuotisjuhlakonsertissaan Vanhalla ylioppilastalolla 11.4.2008.

Takaisin